keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Blini-juhlat.

Viime lauantaina vietettiin blini-juhlia. Perinteisesti juhlintaan kuuluu, että ruokien ja juominen valmistaminen ja tuominen jaetaan juhlijoiden kesken. Mahtava venäläishenkinen ilta aloitetiin tietysti vodkaa sisältäneillä alkudrinkeillä. Alkuruoaksi nautittiin superhyvää borchkeittoa smetanan kanssa.


Onneksi blinipannujakin oli ennemmän kuin yksi. Blinejä paistui kerralla aina neljä kappaletta ja paistajatkin vaihtuivat lennossa. Blinien kanssa syötiin perinteisesti lohen- ja siianmätiä, smetanaa ja sipulia. Klassikkopäällysten lisäksi tarjolla oli lohitartaria, paahtopaistia ja piparjuurikastiketta sekä ehkä maailman parhainta yhdistelmää: suolakurkkua, hunajaa ja smetanaa. Juomaksi nautittiin teemaan sopivasti kuohuviiniä, olutta ja tietysti vodkaa.


Meidän tehtävänä oli tällä kertaa jälkiruoka. Leivoin Hanna Jensenin aikoinaan Olivia-lehdessä antamalla reseptillä Key lime pien eli lime-piirakan. Hannan ohjeen mukaan päälle tulisi vielä kermavaahtoa, mutta koska itse pidän limen raikkaudesta todella paljon, olen jättänyt kermavaahdon aina suosiolla pois. Tämä on siitä hyvä leivontaohje, että ainakin tähän mennessä se on onnistunut aina.


Key lime pie

Pohja:
100g täysjyvädigestivekeksejä
3 rkl ruokotomusokeria
50 g voita

Täyte:
4 kananmunan keltuaista
1 tlk (400g) kondensoitua maitoa
1 1/4 dl limen mehua (n. 5 limeä)
2 tl limen kuorta raastettuna

Murskaa keksit. Sekoita joukkoon sulatettu voi ja sokeri. Painele seos tiiviisti voidellun vuoan (halkaisija 20-22 cm) pohjalle. Mittaa täytteen ainekset kulhoon ja vatkaa noin 3 minuuttia, kunnes täyte hieman kuohkeutuu. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle. Paista 175 asteessa noin 12 minuuttia kunnes täyty on hyytynyt. Täytteen pitäisi vielä liikkua vähän, eikä se saa ruskistua. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia. Pursota päälle halutessasi kermavaahtoa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti