Saaristolaisleipä - kalapöydän kaveri.

Juhannus meni pipo päässä, villasukat jalassa ja hyvästä ruoasta, juomasta sekä seurasta nauttien. Juhannukseen kuului tänäkin vuonna kalapöytä. Ja kalapöytään tietysti saaristolaisleipä.

Erityisen hyvää saaristolaisleipä on graavisiian ja -lohen kanssa, mutta hyvää se on myös aamupalalla, sipaisu voita ja viipale juusto vain päälle.

Kesän kalapöytäily ei lopu juhannukseen vaan jatkuu viikonloppuisin läpi kesän, joten leipävuoat pääsevät uudestaankin käyttöön tänä kesänä. Tämä resepti on kulkenut mukanani jo useamman juhannuksen ja joulun, aikoinaan olen sen ottanut Evitasta. Taikinan valmistus täytyy aloittaa jo edellisenä päivänä piimän nostamisella huoneenlämpöön.

Saaristolaisleipä (2kpl)

1 l piimää
50 g hiivaa
2 dl ruokosokerisiirappia
2 tl suolaa
3 dl kaljamaltaita
3 dl ruisleseitä
3 dl ruisjauhoja
10 dl grahamvehnäjauhoja

Hapata piimää huoneenlämmössä 1 vuorokausi. Kaada piimä kulhoon seuraavana päivänä ja liota hiiva joukkoon.

Lisää siirappi, suola, kaljamaltaat ja ruisleseet. Sekoita joukkoon ruisjauhot ja grahamjauhot. Taikinaa ei tarvitse vaivata, ainoastaan sekoittaa kunnolla sekaisin.

Voitele öljyllä 2 leipävuokaa ja jaa taikina tasaisesti niihin. Peitä leivinliinalla ja anna kohota huoneenlämmössä pari tuntia.

Paista leipiä 175-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Laske sen jälkeen lämpötila 150-asteeseen ja jatka paistamista noin kaksi tuntia. Itse olen käyttänyt aina välillä sisälämpötilamittaria. Kypsän leivän sisälämpö on 98 astetta. Paahtuneemman makuisen leivän saat, jos pidät leipää uunissa vielä hetken tämän jälkeenkin.

Anna leivän jäähtyä vuoassa ennen kumoamista.

Blinejä takatalven kunniaksi.

Flunssa kaatoi vieraat ja sitä myötä myös perjantai-illan suunnitelmat. Lauantaina aamulla (taka)talvi oli vallannut kaupungin. Tässä olikin kaksi hyvää syytää ottaa blinipannut lauantai-iltana kaapista ja paistaa yön yli muhinut taikina paksuiksi, rapeiksi letuiksi.

Päälle tietysti smetanaa, muikunmätiä ja sipulia. Ja lasiin hyvää rieslingiä. Kyllä sitä aina yhden talvisen päivän näillä keinoilla selviää. Sunnuntai aamuna kevätaurinko oli onneksi jo takaisin ja lämmitti keittiötä.

Teen blinit vuodesta toiseen tällä samalla Kotiruoka-kirjasta olevalla ohjeella. Käytän vain tattarijauhoja, mutta alkuperäisessä ohjeessa 1/3 jauhoista on vehnäjauhoja. Kotiruoka-kirja on muuten ilmestynyt ensimmäisen kerran jo vuonna 1908. Ilmankos blineistä puhutaan kirjassa myös linneinä. Minun versioni on 62. painos vuodelta 2001.

Blinit

1. vaihe
3 dl maitoa
15 g hiivaa
3 dl tattarijauhoja

Murenna hiiva haaleaan maitoon. Lisää jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan levätä huoneenlämmössä leivinliinalla peitettynä yön yli. Tai vähintään 4 tuntia.

2. vaihe
2 dl kiehuvaa maitoa
3/4 dl kermaa
1 tl suolaa
2 kanamunaa
voita paistamiseen

Valmista taikina loppuun juuri ennen kuin alat paistamaan blinejä. Sekoita taikinaan kiehuva maito, kerma ja suola. Erottele valkuaiset ja keltuaiset toisistaan. Sekoita keltuaiset taikinaan ja vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Nostele valkuaisvaahto taikinan joukkoon.

Paista blinit miedolla lämmöllä ja runsaassa voissa.

The raparperipiirakka.

 

 

Tämä raparperipiirakka on minulle nykyään se raparperipiirakka, jota tehdään vähintään kerran vuodessa ja aina kesän ensimmäisistä raparpereista. Ohjeen olen kirjoittanut ylös jostakin lehdestä useampi vuosi sitten ja piirakka kulki nimellä Maisemakahvilan raparperipiirakka.

Yhtenä juhannuksena olimme menossa kaveriporukalla mökille. Ilmoitin etukäteen tekeväni perinteisen raparperipiirakan. Ystäväni oli myös ajatellut tehdä raparperipiirakan ja ajattelimme, ettei kaksi erilaista piirakkaa haittaa yhtään. Sattumalta molemmilla oli täsmälleen tämä sama ohje ja meillä kaksi pellillistä piirakkaa. Mikäs siinä, kaksin aina kaunihimpi.

Ja jos oikein muistan, niin samaisen ystäväni pienehkö koira on kerran syönyt koko pellillisen pöydällä jäähtymässä ollutta piirakkaa. Siinä jäi äiti, isä ja lapset nuolemaan näppejään. Ja hyväähän piirakan täytyy olla, jos koirakin syö.

Maisemakahvilan raparperipiirakka

Muruseos
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g sulatettua voita

Pohja
noin 2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 kananmuna

Täyte
1 l raparperinpaloja
500 g rahkaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria

Sekoita ensin muruseoksen kuivat aineet keskenään. Lisää lopuksi voisula joukkoon. Jaa seos kahteen kulhoon. Toiseen 2/3 ja toiseen loput.

Tee 2/3 taikinasta pohjataikina lisäämällä siihen keskenään sekoitettu piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.

Ripottele pohjataikinan päälle raparperit. Sekoita loput täytteen aineet keskenään ja kaada raparperien päälle. Ripottele lopuksi yli jäänyt taikina muru pinnalle.

Paista piirakkaa 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

Jos et muuten pidä piimästä sellaisenaan, lupaan antaa myöhemmin tällä viikolla kelpo ohjeen yli jäänyttä piimää silmällä pitäen.

Makuparit - punajuuri ja vuohenjuusto.

Punajuurta ja vuohenjuustoa on hehkutettu täydellisesti toisilleen sopiviksi jo useamman vuoden ajan. Välillä tuntuu, että olen täysin kyllästynyt koko yhdistelmään ja mietin, että eikö punajuurelle nyt löydy ketään toista kaveria. Mutta onhan se kai vähän lapsellista vastustaa jotakin yhdistelmää vain siksi, että se on joka paikassa. Punajuuri ja vuohenjuusto kun nyt vaan toimivat loistavasti yhdessä. Kyseessä on siis täydellinen makupari, joka on vaan ollut liian huimassa nosteessa viime vuosina.

Tämä salaatti kuuluu minun syksyyni, kun punajuuret ovat mehevimmillään ja kaupasta saa kotimaisia paprikoita. Yhdistelmä on Hanna Jensenin aikanaan pitämästä ruokablogista. Salaatti vaatii jonkin verran aikaa, joten varsinkin arki-iltoina yritän ennakoida tekemällä paahdetut paprikat jo aiemmin ja teen niitä aina reilusti myös lounassalaattiin pakattavaksi.

Salaatin pohja muodostuu couscousista tai bulgurista, joka maustetaan hunaja-vinegretillä. Sekaan laitetaan jotakin vihreää, kirsikkatomaatteja ja kurkkua. Makua tuovat paahdetut paprikat, uunissa tai keittämällä kypsennetyt punajuuren lohkot ja vuohenjuusto. Kukaan ei kiellä rouhimasta joukkoon myös saksanpähkinöitä tai silppuamasta tuoretta basilikaa.

Keppiä vai porkkanakakkua.

Porkkanakakun resepti on kulkenut mukanani jo kymmenen vuotta. Teen sitä ainakin kerran syksyssä. Jostain syystä yhdistän porkkanakakun syksyyn. Ehkä se on porkkanoiden oranssi väri, mikä tuo mielleyhtymiä Halloweeniin ja Suureen Kurpitsaan. Ja tähän aikaan vuodesta porkkanat ovat myös ihanan meheviä.

Sain ohjeen opiskeluaikana ystävältäni. Hän teki sitä syksyisille syntymäpäivilleen eli ehkä kakun syksyisyys juontaakin ensimmäiseen syöntikertaan. Ostin myöhemmin itselleni myös kirjan, josta resepti on peräisin. Hämmentävästi kirjan suomenkielinen nimi on Kevyttä hyvää, vaikka kirjassa ei ole mitään kevytohjeita vaan kasvisohjeita. Ruotsinkielinen alkuteos kun oli nimeltään Det goda grönä. Ei sanaakaan keveydestä. Ehkä Suomen kirjamarkkinat eivät olleet valmiita kasvisruokakirjaan vuonna 1998.

Porkkanakakku
1 1/2 dl rypsiöljyä tai muuta mietoa öljyä
1 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja (osa voi olla täysjyvää esim.speltti)
1 tl kanelia
1/2tl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
4 dl hienoa porkkanaraastetta
1 1/4 dl hasselpähkinärouhetta
1 1/4 dl rusinoita

Kuorrutus
200 g tuorejuustoa
1 dl ranskankermaa
2 rkl hunajaa

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja jauhota kakkuvuoka, halkaisija noin 20 cm. Vatkaa hetki öljyä ja sokeria. Lisää joukkoon munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon. Lisää porkkanaraastetta, pähkinät ja rusinat. Kaada taikina vuokaan. Kypsennä noin tunti. Aika riippuu porkkanoiden kosteudesta. Kakkua kannattaa kypsentää aika alhaalla, jotta pinta ei tummu liikaa.

Anna kakun jäähtyä ennen kuorrutuksen levittämistä. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään tasaiseksi ja levitä jäähtyneen kakun päälle. Anna kakun vetäytyä jääkaapissa vähintään tunti. Pidempikin säilytys tekee sille vain hyvää.

Vadelmanpunainen klassikko.

Mistä tietää, että jostakin reseptistä tulee klassikko? Joskus olen siitä jo ensimmäisellä kokkailukerralla aivan varma ja näen itseni sieluni silmin 50 vuoden päästä kertomassa reseptiä eteenpäin. Sitten käykin niin, että törmään reseptiin muutaman vuoden päästä ja huomaan, etten ole tehnyt sitä kertaakaan. Ei ehkä sittenkään klassikko. Ehkä ajoitus oli vain väärä tai sitten kemiat eivät toimineet.

Toisinaan taas ensimmäinen kerta ei sykähdytä, mutta päädyn kuitenkin yrittämään uudestaan, koska jotain tiettyä ainesosaa jäi. Ja sitten vielä kerran. Ja yks kaks resepti onkin takuuvarma klassikko, joka ei petä ikinä.

Ja sitten on niitä reseptejä, jotka tunutuvat heti aluksi hyvältä ja niitä tekee heti uudestaan ja uudestaan, eikä kyse kuitenkaan ole hetken huumasta tai intoilusta. Silloin on löytänyt klassikon, mutta todella sen tietää ehkä vasta vuosien päästä. Tällä hetkellä uskon kuitenkin vahvasti, että kesällä löydetty vadelma-jälkkäri on minun keittiöni klassikko. Ohje on alunperin vanhasta Glorian ruoasta ja viinistä.

Vadelmia ja tuorejuustovaahtoa

6-8 annosta

8 dl vadelmia

tilkka vadelmaviiniä tai -likööriä

2 dl kuohukermaa

250 g maustamatonta tuorejuustoa

1/2 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 rkl sitruunamehua

silputtua minttua

Pane vadelmat muutamaksi tunniksi mehustumaan viinin kanssa. Vaahdota kerma. Notkista tuorejuusto ja sekoita joukkoon sokerit ja sitruunamehu. Nostele myös kermavaahto kevyesti joukkoon.

Kokoa annokset nostamalla lasin pohjalle tuorejuusto-kermaseosta. Lusikoi vadelmat päälle ja koristele silputulla mintulla.