sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Painajainen keittiössä - jauhokoisa.

Yksi painajaisistani on toteutunut! Keittiöstämme löytyi jauhokoisia. Reilu viikko sitten asunnossa lenteli aina silloin tällöin illalla pieni yöperhonen. Ensiksi epäilin vanhaa lautaa, jonka olimme ostaneet vähän aikaa sitten kattauksia varten. Seuraava epäilys oli lämpimän syksyn ja parvekkeen valojen yhdistelmä. Se kun houkuttaa helposti hyönteisiä.

Eilen googlailin asiaa vähän tarkemmin ja syylliseksi paljastui inhottava jauhokoisa. Jauhokoisa kulkeutuu yleensä kotiin toukkana jauhojen mukana ja leviää sieltä muihinkin ruokatavaroihin. Toukka syö jauhoja ja muuttuu jossain vaiheessa perhoseksi, joka lentelee yleensä hämärässä. Perhonen ei syö ruokatavaroita, mutta munii uusia munia, joista tulee lisää toukkia ja kierre on valmis.


Heinon tukku oli onneksi tänään auki isänpäivästä huolimatta, joten pääsimme ostamaan myrkkyä ja tiiviitä lasipurkkeja tulevaisuutta varten.

Kuivatavara-laatikoista löytyi kaksi toukkaa ja pari perhosta. Syyllistä jauhokoisan meille päätymiseen ei ihan täysin onnistuttu selvittämään. Ruokaa heitettiin pois puolitoista jätesäkillistä. Itku! Laatikot pestiin kunnolla ja myrkytettiin. Nyt jännitetään, että riittikö tämä vai jatkuuko taistelu. Olen lukenut jo vähän liikaakin kauhutarinoita netistä...

9 kommenttia:

  1. Hei.

    Miten teillä kävi taistelun kanssa?

    Meillä nyt sama homma. Huomasin pari kuukautta sitten vehnäjauhossa perhosen. Kaikki lähti roskiin ruoka-aine kaapista ja imuroin ja pesin kaapin. Nyt pari päivää sitten jauhopussin pohjalla oli taas tällainen perhonen. Toukkia en ole havainnut. Kaikki taas roskiin. Mausteet on minulla vielä tallessa ne kun on tuossa hellan päällä...pitäisköhän nekin heittää pois...taas imurointi, pesu ja tällä kertaa myrkytys myös.

    Mistähän sitä tietää pitäisikö keittion kaikki kaapit myrkyttää...voi yöks.

    VastaaPoista
  2. Voi ei! Ne ovat kyllä inhottavia otuksia, vaikka eivät vaarallisia olekaan. Voisikohan toinen perhonen olla uusi kaupasta kulkeutunut? Tuntuu, että muuten niitä olisi kyllä näkynyt välilläkin.

    Meillä tilanne näyttää tällä hetkellä rauhalliselta, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Myrkytimme tosiaan kuiva-ainekaapit ja myös viereiset kaapit. Ja sen lisäksi myrkytin myös metallirasiat, joissa jauhoja oli ollut ja pesin ne astianpesukoneessa. Pidin kaapit tyhjillään reilut kolme viikkoa ja vielä viikko myrkytyksen jälkeen kaapissa oli yksi perhonen. Ilmeisesti johonkin rakoon oli kuitenkin jäänyt ainakin yksi elävä toukka. Siinä vaiheessa myrkytin kaapit vielä varoiksi uudelleen.

    Nyt kaapit ovat taas alkaneet täyttyä vähitellen, mutta seuraan tilannetta koko ajan. Ja yritän olla hamstraamatta kaappeja enää niin täyteen. Saa nähdä kuinka käy.

    Tsemppiä taisteluun! Ja kaikki vinkit jauhokoisien lopulliseen karkottamiseen ovat tervetulleita.

    VastaaPoista
  3. vaikka olenkin kaksi vuotta myöhässä tämän vastauksen kanssa, niin metsästysvinkiksi: kannattaa ottaa vetolaatikotkin pois kiskoiltaan keittiössä, siellä kaapin rakenteissa, sokkelissa voi olla niiden yhdyskunta.. toinen paikka on keittiö kaapistojen yläpinta.. sielläkin voi olla niiden seittimäistä pesää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat ne kyllä aika pirulaisia, kun piiloutuvat pienimpäänkin rakoseen.

      Meillä onneksi katosivat tuon yhden kerran jälkeen. Nykyään käyn kuiva-ainelaatikot paljon useammin läpi ja säilytän lähes kaiken purkeissa. Jauhokoisat ovat nimittäin vieraita, joita en toiste halua kotiini.

      Poista
    2. Näin kuusi vuotta edellisen viestin jälkeen kiitokset kommentoijalle, meillä nimittäin löytyi koisia ruokatavarakaapista, enkä ilman tätä viestiä olisi tajunnut ensinkään, että esim. kaapin rakenteet voivat olla vaaranpaikka :)

      Poista
  4. Täällä ulkomailla: mainitessani, että juuri avaamastani 10 kg jauhosäkistä lensi jauhokoisa ja pari toukkaa möyri siinä hollilla, sanottiin olkaa kohauttaen "ihan normaalia" - ja hengissä on kaikki. Kai mä ne paistokset syön niinku tähänkin asti, ja yritän unohtaa tämän kaiken tietotulvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät otukset käsittääkseni vaarallisia olekaan, ainoastaan inhottavia niihin tottumattomille. Hyönteisten syönti kuitenkin lisääntyy koko ajan ja povataanhan siitä ratkaisua maailman ruokaongelmaankin, joten kai sitä voi yhtä hyvin aloittaa jauhokoisista heinäsirkkojen tai muiden sijaan.

      Poista
  5. Hei, täällä kohtalotoveri jauhokoisien suhteen. Oletteko myös tuhonneet avonaiset maustepussit? Suola? Entä irtoteet? Kaiketi noi kaikki pitää varmuuden vuoksi tuhota . . . ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suola eli natriumkloridi ei sellaisenaan kelpaa ötököiden ravinnoksi. Vaikka se onkin olomuodoltaan jauhemaista, se ei ole hiilihydraattipitoista jauhoa.

      Poista