torstai 21. tammikuuta 2016

Kikhernesalaattia lounasaikaan.


Minulla taitaa olla uusi lounassuosikki. Kira Åkerström-Kekkosen keväällä ilmestyneestä Max. 30 min kirjasta. Salaatti muistuttaa minua hieman Jussin äidin tekemästä broileri-pastasalaatista, paitsi ettei siinä ole broileria eikä pastaa. Mielleyhtymä tulee omenasta, varsiselleristä ja kastikkeen mausteena olevasta currymausteesta. Currymauste on muuten unohtunut täysin. Lapsuudessani uunibroileri ja riisi maustettiin aina sillä.

Salaatin pääraaka-aineena on kikherneet, jotka murskataan kevyesti. Ja juuri tässä kikherneiden murskaamisessa piilee mielestäni salaatin juju. Kikherneet imevät kastiketta eivätkä jää orpoina palloina pyöriskelemään lautaselle vaan muodostavat muiden ainesten kanssa tahnamaisen kokonaisuuden.

Maun lisäksi salaatin hyviin puoliin kuuluu, että sen voi valmistaa etukäteen ja se säilyy jääkaapissa muutaman päivän. Kira ehdottaa salaatin tarjoamista avokado-ruisleipien kanssa. Ja avokado-ruisleivät ovat yksi asia, jolle minä en sano ikinä ei.

Kikhernesalaatti

1 tlk kikherneitä
1 varsisellerin varsi
1 dl tiiviisti paineltua korianteria (jääkaapin sisällöstä johtuen korvasin persiljalla)
1/2 punasipuli
1 hapan omena
4 rkl turkkilaista jogurttia
1 1/2 tl currymaustetta
2 tl raastettua sitruunankuorta
1 rkl sitruunanmehua
suolaa
mustapippuria
hunajaa
2 keitettyä kananmunaa
kirsikkatomaatteja
salaattia

Huuhtele ja valuta kikherneet. Murskaa ne kevyesti haarukalla, kikherneet saavat jäädä erikokoisiksi. Raasta omena (mielestäni kuoritusta omenasta tulee helpommin raastetta) ja pilko varsiselleri sekä sipuli pieneksi ja hienonna korianteri. Sekoita ainekset keskenään kulhossa.

Lisää joukkoon jogurtti, currymauste, sitruunankuori ja mehu. Sekoita ja mausta suolalla, mustapippurilla ja hunajalla.

Tarjoa tahna salaatin, kirsikkatomaattien ja keitetyjen kananmunien kanssa. Ja avokadoleipien!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti