perjantai 11. huhtikuuta 2014

Saisikohan Postresin saaristolaisleipää kotiinkuljetuksella?




Viime viikolla pääsin taas todistamaan asiaa, josta olen kirjoittanut aiemminkin. Helsingin ravintoloissa saa ehdottomasti kaupungin parasta leipää.

Postresissa pöytään tuotiin kaksi pientä, suloista kahden hengen leipää, maalaisleipä ja saaristolaisleipä. Ja millainen saaristolaisleipä! Makea, paahteinen paksu kuori ja tarpeeksi tiivis sisus, jossa yhdistyi suolaisuus yhdistyi juuri sopivasti makeaan. Taivas.

Kokeilin taas onneani ostaa leipää mukaani lähteissämme. Ja onnistuihan. Lauantaina sain avata kauniin pienen paketin aurigon paistaessa keittiön ikkunasta. Postresista tuli hyvä maku suuhun vielä seuraavanakin päivänä.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Sitruunainen hernepasta - kotiruokaa Hyvää Suomesta -merkillä.


Mitä sinulle tulee mieleen sanoista suomalainen kotiruoka? Minulle tulee lihamakaronilaatikko. Osallistuin Ruokatiedon ja Ruoka.fin järjestämään kilpailuun, jossa etsitään Suomen parasta kotiruokaa. Ja suomalaisen kotiruoasta tekee Hyvää Suomesta -tuotteet.

En lähtenyt tekemään lihamakaronilaatikkoa, koska se on yksinkertaisuudessaan mielestäni jo täydellinen. Vinkkasin kuitenkin siihen suuntaan kehittelemällä pastan. Keväälle kumarsin vihreillä herneillä, lähestyvälle pääsiäiselle paistetulla kananmunalla. Ja vastuuntuntoisena ihmisenä jätin vuoden 2014 kotiruoasta lihan pois. Suomalaisen seassa tarvitaan kunnolla sitruunaa raikastamaan makua. Ja pasta, suomalaisessa kotiruoassa se on spelttipastaa.

Käy äänestämässä omaa suosikkiasi täällä. Voit voittaa 100 €:n lahjakortin ravintolaan.

Sitruunainen hernepasta

200 g pakasteherneitä
1 sipuli
2 rkl voita
Kourallinen Vuohen Grand Reserve -juustoa raastettuna
1 sitruunan kuori raastettuna
2 rkl oliiviöljyä
Mustapippuria
Suolaa
2 kananmunaa

150 g spelttipastaa

Aloita laittamalla pastan keitinvesi kiehumaan. Pasta kannattaa keittää samaan aikaan, kun valmistat kastiketta. Muista suolata keitinvesi kunnolla. Kun pasta on napakan kypsää, valuta se ja kaada takaisin kattilaan.

Hienonna sipuli. Kuullota hienonnettua sipulia voissa muutama minuutti. Lisää pannulle jäiset herneet ja kypsennä keskilämmöllä noin viisi minuuttia, kunnes herneet ovat lämmenneet. Mausta ripauksella suolaa ja rouhaisulla mustapippuria.

Kaada sipuli-herneseos valutetun pastan joukkoon kattilaan. Laita pannu takaisin levylle ja paista siinä kaksi kananmunaa. Kananmunat ehtivät kypsyä juuri sopivasti sillä aikaa, kun viimeistelet pastan. Anna keltuaisten jäädä löysähköiksi, sillä ne tuovat mehevyyttä ruokaan.

Sekoita kananmunien kypsyessä pastan joukkoon raastettu juusto, sitruunankuori ja loraus oliiviöljyä.

Nostele vihreä sitruunainen pasta kahdelle lautaselle. Kruunaa annokset paistetuilla kananmunilla.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Rapsakat salaatin sulostuttajat - mausteiset auringonkukansiemenet.


Ei kai kukaan enää ajattele, että salaatit olisivat ankeita ja tylsiä. Salaatit ovat juuri niin mielettömiä, kuin tekijänsä niistä haluaa. Ilmavia, mausteisia, tuhteja, makeita, kirpeitä, raikkaita, ruokaisia, alkupaloja, lämpimiä, rapeita, täyteläisiä, lohduttavia, ihan mitä vain.

Aika yksinkertaisetkin salaatit on helppo nostaa ylemmälle tasolle lisäämällä jotain rapeaa ja rouskuvaa. Salaateissa kontrastit toimivat, niin kuin lähes kaikessa. Ajattelin esitellä muutamia suosikkejani nyt huhtikuussa. Purkillisesta on helppo ripotella salaatin päälle useampana päivänä.

Mausteiset auringonkukansiemenet toimivat mielestäni erityisen hyvin salaateissa, joissa on avokadoa ja papuja, myös bataatti sopii tähän komboon.

Mausteiset auringonkukansiemenet

1 dl auringonkukansiemeniä
1 rkl öljyä
1 tl savustettua paprikajauhetta
1 tl chilirouhetta
1/2 tl jeeraa
suolaa

Sekoita öljy ja mausteet auringonkukansiemeniin. Paahda siemeniä 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet väriä. Anna jäähtyä ja säilytä ilmatiiviissä purkissa.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Pulkkinen, Björck ja HS Teema.


Viikonloppu on kulunut hyvässä seurassa. Lukupinossa herkkuja, kupissa kahvia ja maljakossa kukkia.

Riikka Pulkkinen - Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Rakastan Riikka Pulkkisen tapaa käyttää kieltä ja kuvata hetkiä ja yksityiskohtia. Usein lauseet ovat niin herkullisia, että ne on luettava useampaan kertaan. Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on ihanaa ja kepeää hattaraa ja eroaa siinä mielessä Pulkkisen aiemmista kirjoista. Mutta eihän tätä voi vastustaa!

"Ideana oli unohtaa itsensä kenkäkauppoihin ja pistäytyä konditorioissa, joista sai samppanjakreemitäytteisiä konvehteja, rapeita vadelma-sokerikidesuklaita sekä sacherkakkua isompaa angstiin. Piti saada poreileva hellyys kielen kärjelle, laajentaa tämä tunne vähävähältä ulkomaailmaan. Terapian nimi oli "Näytät hyvältä korkeissa koroissa ja suklaatahroja leuassasi.""
Riikka Pulkkinen

Tomi Björck - Huippukokin kotiruokaa
Tomi keittokirja saa veden kielelle. Valmistettavien reseptien listalle päätyy tästä kirjasta vaikka kuinka monta juttua. Kotiruokaa käsitettä on kirjassa ajateltu aika laajalti. Ja täytyy myöntää, että hieman epäilen maailmaa ympäri suhaavan ja viisi ravintolaa omistavan Björckin ehtivän tällä hetkellä reseptejä kotona kokkailla. Se ei missään tapauksessa vähennä minun iloani kirjasta.

HS Teema - Ruokaa ja ravintoloita
Uusimman HS Teeman aiheena on ruoka ja ravintolat. Mielenkiintoisia artikkeleita ravintolaelämän muutoksesta, juhlista ja oluesta. ja lisäksi esitellään Helsingin kiinnostavia ravintoloita. Minä kiitän.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kahden juhlintaa Postresissa - hääpäivä.

 
"Tehkää kevät lempeydestä, käykää ulos kehräten
Kaupunki on vaarin uni, tervehtikää ryhti sen
Tuossa seisoo lapsuutenne, polkee jalan syrjällä
Lentoaikaa ilmapalloon ja näissä hetkissä
Vahvistakaa kakseutenne, olkaa usein käsikkäin
Salaisuutta jakakaa
Älkää unohtako toisianne"
 
Samuli Putro: Älkää unohtako toisianne
 

 

torstai 3. huhtikuuta 2014

Savuava peruna.

 
 
Hei, tämä kuva on Lapista viikko sitten. Niin kuin näkyy, lunta oli vielä maisemissa.
 
Otimme Lappiin mukaan sähkösavustimen, jonka hankimme edellisessä asunnossa, jossa isolla suojaisalla parvekkeella pystyi savustamaan. Nykyisen asunnon parveke ei sitä mahdollista ja kokemuksesta voin sanoa, että sisällä ei kannata savustaa. Lopputuloksena on asunto täynnä savua, savunhajua ja pelko, että kohta naapurit ovat ovella ämpärin tai vaahtosammuttimen kanssa.
 
Niinpä sähkösavustimesta tuli reissusavustin ja pääsimme kokeilemaan tätä veljeni jo aikaa sitten minulle suosittelemaa ohjetta.
 
Savustettujen perunoiden resepti löytyy Hesarin sivuilta. Ideana on esikeittää perunat ja savustaa ne kypsiksi. Perunoille sekoitimme lähes alkuperäisin ohjeen mukaan kylmäsavulohi-wasabitahnan. Ja se oli herkkua! Haluaisin tälläkin hetkellä käteeni paahdetun ruisleivän, jonka päällä olisi paksulti kyseistä tahnaa. Nam!
 
Kylmäsavulohi-wasabitahna
 
175 g kylmäsavulohta
150 g ranskankermaa
pari ruokalusikallista paksua jogurttia
1 rkl wasabitahnaa (laita vähemmän, jos haluat miedomman maun)
2 kevätsipulinvartta
1 limen mehu
ripaus suolaa
 
Pilko kylmäsavulohi ohuiksi suikaleiksi. Suikaloi myös kevätsipulit. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Maistele aina välillä, jotta saat wasabin maun omaan makusi sopivaksi. Wasabitahnojen voimakkuuksissa on myös eroja merkistä riippuen. Jos mahdollista, anna makujen tasaantua pari tuntia.
 
 
 


tiistai 1. huhtikuuta 2014

Horjuva huhtikuu.


Huhtikuun kirkas ja kylmä valo tai lämpimänä hehkuva auringonpaiste ja maasta pilkistävät krookukset tai yks kaks kulman takaa puhaltava kylmä tuuli, joka saa kaivamaan pipon laukusta.

Huhtikuu horjuu ees taas vuodenaikojen välissä. Minä ajattelin horjua mukana ja nauttia siitä.

* Perjantaina nostan maljan Postresissa hääpäivän kunniaksi.

* Ensi viikolla Jussi siirtyy kauppiaaksi K-Supermarket Lähderantaan ja pääsiäisenä minäkin pääsen töihin (saa nähdä millaisessa maskottiasussa tällä kertaa).

* Teen salaateista hauskempia erilaisilla rapsakoilla salaatin sulostuttajilla. Reseptejä luvassa.

* Syön parsaa. Paljon. Ja Kiran parsarisottoa haluan tehdä vähintään kerran.

* Teen soittolistan Kissankehdon kappaleista.

* Täytän kodin kevätkukilla; krookuksia, narsisseja, helmililjoja, jaloleinikkejä, kirsikankukkia...

* Pääsiäinen = ruokajuhla!

* Päätän, teenkö pääsiäiseksi sitruunapiirakkaa vai jogurttirusinoilta maistuvaa pashakakkua vai molempia.

* Syön mämmiä 3 Kaverin vaniljajäätelön kanssa.

* Ostan pullon Aperolia, koska viime kesän ykkösjuoma tuntuu taas ajankohtaiselta.

* Haluan syödä Kimchiä. Vinkkejä otetaan vastaan.