lauantai 28. huhtikuuta 2012

Huhtikuussa on R - simpukka-kookoskeitto.

Vanhan sanonnan mukaan tuoreita simpukoita saa syödä vain niiden kuukausien aikana, jonka ranskankielisessä nimessä esiintyy R. Huhtikuu eli avril sopii siis hyvin, mutta muutaman päivän päästä toukokuussa oltaisiin jo myöhässä.

Viime vuoden kesälomareissulla Tanskassa simpukoita oli kyllä tarjolla monessakin paikassa, vaikka oli heinäkuu. Ehkä kasvatuspaikka vaikuttaa tähän.

Lähestyvän vapun kunniaksi sinisimpukoista keitettiin thaihenkinen keitto. Ohje on vuoden ensimmäisestä Glorian ruoasta & viinistä, jota olen varmaankin kehunut väsyttävyyteen asti. Keiton liemi oli ihanan aromikas, vaikka jätimmekin suluissa olevat aineet pois.






Sinisimpukka-kookoskeitto

1 kg tuoreita sinisimpukoita
200 g raakoja jättikatkaravunpyrstöjä
1 pieni porkkana
1 rkl raastettua inkivääriä
1 sitruunaruoho
1 pieni punainen chili
2 rkl öljyä
3 rkl vihreää currytahnaa
4 dl kasvislientä
2 dl kookoskermaa
(2 rkl palmu- tai ruokosokeria)
1/2 tl suolaa
300 g nahatonta kuhafileetä
100 g pinaattia
(2 tl kalakastiketta)
1 dl hienonnettua korianteria
1 limen mehu

Sulata ravunpyrstöt. Puhdista sinisimpukat ja laita ne kylmään veteen jääkaappiin odottamaan kypsentämistä.

Kuori ja viipaloi porkkana. Kuori ja raasta inkivääri. Halkaise ja huuhtele sitruunaruoho, leikkaa parin sentin pätkä kuivunutta kantaa pois ja viipaloin 3-4 cm:n pituisiksi pätkiksi. Halkaise chili, poista siement ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi.

Kuumenna öljy kattilassa. Lisää currytahna, porkkana, inkivääri, sitruunaruoho ja chili. Kuullota miedolla lämmöllä 5 minuuttia. Älä ruskista, jottei mausta tule kitkerää.

Lisää kasvisliemi, kookoskerma, (sokeri) ja suola kattilaan. Anna kiehua hiljalleen 10 minuuttia. Lisää sinisimpukat ja ravunpyrstöt. Keitä muutama minuutti. Poista avautumattomat simpukat liemestä.

Leikkaa kuhafileet 3-4 cm:n kokoisiksi kuutioiksi ja lisää keittoon. Huuhdo pinaatinlehdet ja lisää keittoon. Mausta (kalakastikkeella), korianterilla ja limen mehulla. Nosta kattila liedeltä ja anna hautua kannen alla muutama minuutti ennen nauttimista.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Mikä on pitkä ja vihreä ja ilmestyy kaikkialle keväisin?

Parsa on tällä hetkellä kirjaimellisesti kaikkien huulilla. Eeva kirjoitti niin kauniisti siitä, miten parsa on mielentila ja tuo kevään suun lisäksi myös mieleen. Suvi oli tehnyt aivan ihastuttavia parsasotilaita. Minä tahdon myös! Ja Pastanjauhajien keittiössä parsaan yhdistettiin ilmakuivattua kinkkua ja chorizoa.

Meillä parsaa on nautittu eniten salaatin seassa. Ylimmässä kuvassa parsan makuun on yhdistetty loimulohta ja pekonia. Alemman kuvan salaatti on tehty Olivia-lehden reseptillä. Kutkuttava yhdistelmä syntyy parsan lisäksi paistetusta vuohenjuustosta, mangosta ja vinegretistä.




Kypsennän parsan mieluiten uunissa keittämisen sijaan. Esikäsitellyt parsat laitetaan uunivuokaan tai pellille. Päälle ripotellaan oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja halutessa esim. tuoretta timjamia tai sitruunaviipaleita. Parsat kypsyvät 200 asteessa alle 10 minuuttia. Kypsennä mielummin liian vähän kuin liikaa. Mielestäni uunissa maku säilyy paremmin.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Katkarapua, fenkolia ja omenaa.

Löysin aivan mahtavan raikkaan reseptin ruotsalaisesta Mat & Vänner -lehdestä. Olemme tehneet sitä nyt sekä alkuruoaksi että brunssille. Ruoka on yksinkertainen ja maultaan enemmän kuin raaka-aineet yksinään.



Mahdollisimman ohuiksi viipaloidut fenkoli, omena ja punasipuli marinoituvat sitruunamehussa ja öljyssä vähintään tunnin ajan. Ne maustetaan mustapippurilla ja suolalla ja niiden kanssa syödään kypsää avokadoa ja hyviä katkarapuja. Annos kruunataan ranskankermalla. Ei voi olla helpompaa. Omenaksi valitsen ehdottomasti luomu Granny Smithin. Se on oikeastaan ainoa ulkomainen omena, mistä todella pidän.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Vohvelipäivä.


Maaliskuussa, 25.3. vietetään vohvelipäivää ja se on myös Marian ilmestymispäivä. Erityisesti se on ruotsalainen tapa, joka juontaa juurensa Neitsyt Marian ruotsinkielisestä nimestä Vår Fru, joka muistuttaa sanaa våffla. Loogista.

Olen ominut tavan myös meille, sillä tunnetusti rakastan kaikkia erikoispäiviä ja ruokajuhlia. Tänä vuonna teimme suolaisia perunavohveleita, jotka söimme kinkkutahnan kanssa. Vohvelirautani on kotoa peritty ja siinä lukee Made in West-Germany, mikä kertoo jotakin iästä. Kun vohveliraudasta joskus aika jättää, haaveilen ostavani valurautaisen hellalla käytettävän raudan. Vohveleiden ohje on tietenkin ruotsalaisesta Elle mat och vinistä.

Perunavohvelit

2 munaa
2 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g voita
5 kananmunan kokoista perunaa
1/2 dl maitoa

Riko kananmunat kulhoon. Vatkaa joukkoon jauhot ja leivinjauhe.

Sulata voi ja anna jäähtyä hetken. Kuori ja raasta perunat sillä aikaa. Lisää muna-jauhoseokseen perunat ja voisula. Sekoita joukkoon noin 1/2 dl maitoa.

Paista vohvelit rapeiksi ja nauti haluamasi lisukkeiden kanssa.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Jätskiä vai karkkia? Vai molempia?


Telkkarissa ennustettiin äsken huomiseksi lunta ja räntää, mutta minä en anna sen harmittaa. Nyt on kevät ja jäätelöaltaassa uutuuksia. Karkkituuttitrio on saanut uuden jäsenen: Fazerinan. Herkkua! Geisha- ja Marianne-tuutteihin verrattuna Fazerina maistuu enemmän esikuvaltaan. Oikeastaan se maistuu aivan täysin Fazerinalta. Ja kyllä räntäsateessakin voi syödä jädeä!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Värikäs lohipihvi.


Kevääseen mainiosti sopiva lohipihvi maustetaan aasialaishenkisillä mausteilla ja syödään värikkään salaatin kanssa. Alkuperäisen Elle mat och vin -lehdestä olevan ohjeen mangon korvasin verigreipillä.

Kalamassan jauhaminen onnistui yleiskoneen puutteessa ihan hyvin myös Minuutti-Mikollakin. Minua ainakin helpottaa, kun voin pyytää kalaosaston henkilökuntaa poistamaan nahan lohesta valmiiksi ja ehkä myös kuutioimaan sen.

Värikkäät lohipihvit

400 g lohifilee
1/2 sipuli
1 keltuainen
1/2 dl kermaa
1 valkosipulinkynsi
1 chili
1/2 ruukkua korianteria
suolaa
pippuria
voita

Kastike
1 lime
4 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
inkivääriä
suolaa
sokeria

Poista lohesta nahka ja kuutioi se, ellet ole pyytänyt kalamestaria tekemään sitä puolestasi. Laita monitoimikoneen kulhoon lohi, pilkottu sipuli, keltuainen, kerma, pilkottu valkosipuli ja chili sekä korianteri. Jauha tasaiseksi massaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Muodosta massasta neljä pihviä ja paista ne voissa, noin 4 minuuttia per puoli.

Sekoita sillä aikaa salaatti verigreipistä, avokadosta, punasipulista, chilistä ja salaattisekoituksesta.

Tee kastike sekoittamalla yhden limen mehu ja 4 ruokalusikallista oliiviöljyä. Laita kuorittu valkosipulinkynsi joukkoon muutamaksi minuutiksi antamaan makua. Poista kynsi ja mausta kastike teelusikallisella raastettua inkivääriä, suolalla ja sokerilla.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Uusi lempiruoka kalasta.

Miten ihminen voi aivan täysin rakastua ja hurmaantua ruokaan, jota on ennakkoluuloisena ja epäillen katsonut kaikissa lehdissä, kirjoissa ja ohjelmissa useamman vuoden ajan? Onko epäluulo kertonut pikemminkin suuresta, jopa liian suuresta, kiinnostuksesta? Ainakin musiikin kohdalla minulle käy usein niin, että kappale, mikä ensimmäisellä kerralla ärsyttää, kiinnostaa jo toisella ja loppujen lopuksi osoittautuu ehdottomasti parhaaksi. Tässä voisi olla pidemmänkin pohdinnan paikka siitä, miten ihminen yrittää torjua juuri sitä, mikä toisi elämään suurimman muutoksen. Palaan nyt kuitenkin takaisin kalaan, mikä nyt ei välttämättä muuttanut elämää täysin, mutta lähes...

Kyseessä on kalan kypsentäminen suolakuoressa! Ei siis mitään vallankumouksellista. Ideanahan on, että kala joko sellaisenaan tai yrteillä/sitruunalla täytettynä laitetaan merisuolapedille ja peitetään tiiviisti merisuolalla. Kalaa kypsennetään uunissa noin 200 asteessa. Kahdelle 600 gramman painoiselle kalalle 35 minuuttia oli sopiva aika.

Tämän jälkeen suolakuori yritetään poistaa mahdollisimman varovasti. Tämä oli vielä vähän haasteellista. Kala kypsyy suolakuoren sisällä uskomattoman maukkaaksi ja mehukkaaksi. Yksinkertainen sitruuna-persiljakastike salaatin kanssa riittää lisukkeeksi.