perjantai 28. helmikuuta 2014

Korvapuusti pistää hymyilemään.


Perjantain kunnaiksi cappuccino tuplaespressolla Sävystä ja Kalevalanpäivän kunniaksi hieman litistynyt korvapuusti pakastimesta. Juuri niitä elämän pieniä iloja.

torstai 27. helmikuuta 2014

Raakatori - ruokaa lähes kotiovelta.


Raakatorin yksi noutopaikka sijaitsee nykyään lähes meidän naapurissa Made in Kalliossa. Tästä tiedosta innostuneena päätin kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni Raakatoria, joka on pääasiassa luomu- ja lähiruokaa kauppaava verkkokauppa.

Tilaus piti tehdä viimeistään maanantaina ja noutaa torstaina kello kahdeksaantoista mennessä. Ostoskassiin valitsin tällä kertaa lähinnä luomujuureksia, salaattia ja kauniin ruskeita Nikkilän kananmunia.

Tilaus oli helppo tehdä, haku onnistui ongelmitta ja kaikki tilaamani asiat olivat kassissa ja täydessä kuosissa. Todella helppoa silloin, kun noutopiste on näin lähellä (ja kun tulee ajoissa kotiin). Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että tällä kertaa mieheni joutui juoksupojan rooliin.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Noviisi Théhuoneessa.


Juon melko harvoin teetä. Suosikkini on Russian Earl Grey, mielellään Anastasia Kusmin valikoimasta. Tähän vaikuttaa kyllä myös kauniit pakkaukset ja ihana musliinikankainen teepussi. (Sivuhuomautuksena on sanottava, että sanassa musliinikangas on mielestäni jotenkin aivan erityisen viehättävä tunnelma.) Juon teeni usein maidon kanssa. Lapsuudesta jäänyt tapa.

Ja tämän kaiken jälkeen varmaan ymmärrätkin, etten tiedä teestä juuri mitään. Niinpä olinkin uteliaan innostunut, kun ystäväni pyysi minut Théhuoneeseen kanssaan. Voi vitsi mitkä tuoksut meidät ottivatkaan vastaan. Teet ovat isoissa valkoisissa pusseissa korkeilla hyllyillä ja niitä saa tuoksutella ennen tilaamista. Lista on aivan valtava ja lajeja kuvaillaan niin valloittavasti, että haluaisit maistaa kaikkia. Kolmen eri teen valitseminen oli todella vaikeaa ja kysyimmekin ystävälliseltä ja avuliaalta myyjältä vinkkejä.

Mielenkiintoinen teen maailma, jonka viehätystä lisäsi ehdottomasti paikan estetiikka. Tee tarjoiltiin kauniisti ja yksityiskohdat tuntuivat harkituilta.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Hummerin tuijotus - Chelsea Market.


Tällä hetkellä minusta tuntuu, kuin hummeri tuijottaisi lähes joka kulman takaa. Yhtenä syynä on varmasti se, että Murun porukka avasi Kaartin hodarin ja hummerin.

Helsingissä hummeri tarjoillaan gratinoituna, mutta New Yorkin Chelsea Marketissa hummerit olivat keitettyjä ja tarjoiltiin sitruunan & voisulan kanssa. Ja sai hummeria myös leivän sisään kääräistynä. Herkullista!

The Lobster Placen lisäksi tästä vanhaan keksitehtaaseen perustetusta kauppahallista löytyi useita mielenkiintoisia ja houkuttelevia paikkoja. Pari tuntia hujahti hetkessä. Mahan rajallisuuden vuoksi söimme vain parissa eri paikassa. Ravintoloiden lisäksi vanha rakennus pitää sisällään ruokakauppoja, keittiötavaraliikkeitä, vaatekaupan ja aivan ihanan kirjakaupan. Ja rakennus itsessään on todella hieno ja rouhea.

Chelsea Marketissa vierailusta tekisin mielelläni itselleni lauantaiperinteen, mutta täällä Helsingissä jatkan tyytyväisenä lauantaisia vierailuja Hakaniemen hallissa.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Talvisalaatin tasapaino.


Täydellisen talvisalaatin luomiseen vaaditaan tasapainoilua. Toisin kuin kesäsalaateissa, salaatit ovat kitkeriä ja usein paksulehtisiä, kuten punasikuria ja endiiviä. Kitkeryyttä tasapainottamaan tarvitaan ehdottomasti jotain makeaa, kuten persimonia, päärynää tai granaattiomenan siemeniä. Täyteläisyyttä tuomaan lisätään suolaista juustoa. Omaan suuhuni sopii sinihomejuusto tai vuohenjuusto. Pehmeyttä ja purutuntumaa tuovat pähkinät. Talvisin erityisesti saksan- ja hasselpähkinät. Ja sitten tietysti hyvä vinaigrette sitomaan kaikki maut yhteen. Onnistuessaan tämä on harmoniaa lautasella.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Keittiöpyyhe vai lautasliina.


Ensin työkaveri bongasi sen Tukholmassa. Sitten näin sen itse Sandrossa. Ja New Yorkissa siltä ei voinut enää välttyä. Lähes kaikissa ravintoloissa käytetään nyt pienehköjä keittiöpyyhkeitä lautasliinoina.

Ja tyyli on aina sama. Valkoinen lautasliina, jossa on punaiset, siniset, vihreät tai jonkun muun väriset raidat päissä. Omani, harmailla raidoilla, ostin West Elm Marketista.

Tämä Dumbossa sijaitseva kauppa oli täynnä kivoja keittiöjuttuja, keittokirjoja ja kauniita ruokapakkauksia. Siellä olisi hyvinkin voinut luuhata vaikka kuinka pitkään. 

tiistai 11. helmikuuta 2014

Spotted Pig illallinen - New York.


Olin kirjoittanut New Yorkiin mukaan (pitkähkön) listan ravintoloista ja kahviloista, joissa haluaisin syödä. Viikossa ei tietenkään ehtinyt kaikkea, mutta onneksi aika monta.

Yksi listan ravintoloista oli Spotted Pig, brittiläisen April Bloomfieldin gastro pub. Ja voi miten brittiläiseltä paikka näyttikään. Kaksikerroksinen, tummasävyinen pubi, jossa oli seinät täynnä eläintauluja. Tämä Michelin-tähdenkin saanut paikka erosi aika paljon suomalaisista tähti-ravintoloista. Tunnelma oli huippu rento, tarjoilijoilla omat vaatteet (farkut ja revityt t-paidat), listalla esimerkiksi hampurilainen ja banoffee pie ja musiikkini mahtavat britti-klassikot kuten Ramones ja Sex Pistols.

Ravintolaan, kuten muuten suurimpaan osaan, ei otettu varauksia kuin isolle ryhmälle, joten onneaan täytyy vain mennä kokeilemaan paikan päälle. Me olimme ajoissa liikkeellä ja saimme pöydän odottamatta. Pöydät olivat pieniä ja tiiviisti kiinni toisissaan. Ja aina kun yksi pöytä vapautui, niin siihen tuotiin uudet vieraat.

Söin ravintolassa mahtavan kirpsakkaa talvisalaatti ja burgerin tulitikun paksuisten rosmariini-ranskalaisten kanssa. Innostuin myös ostamaan Aprilin keittokirjan a girl and her pig ja ilokseni kokki oli vielä keittiössä ja tarjoili kävi hakemassa kirjaani signeerauksen. Itse Aprilia en kuitenkaan tavannut.

Ehkä pääsemme nyt kokeilemaan siankorvasalaattia, joka Jussin harmiksi oli ravintolasta loppunut.