keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Ensimmäiseksi tulee aamupala.

Rakastan aamupalaa. Rakastan yhtälailla arkiaamujen rutiineja kuin viikonloppujen pitkiä, harkittuja ja nautinnollisia aamiaisia. Olen syönyt aamupalaa enemmän kuin mielelläni lapsesta asti. Jos joskus joudun lähtemään liikenteeseen ilman aamiaista, tunnen koko päivän oloni vähän huteraksi. Kaiken huipuksi olen aamuisin hidas. Herään aina tosi aikaisin, jotta ehdin varmasti syödä rauhassa, juoda kupillisen kahvia ja lukea Hesarin. Tänään rutiinini rikkoutui pahasti, kun Hesari ei ollut saapunut aamiaisaikaan. Minäkö muka kaavoihin kangistunut...


Olen jo muutaman vuoden ajan tehnyt itse mysliä arkiaamuja varten. Perusohjeen olen ottanut Kemikaalicocktailista ja vaihtelen sitä aina tunnelman mukaan. Hiutaleina olen käyttänyt niin ruista, kauraa kuin spelttiäkin ja vaihtoehtoisesti osaksi myös leseitä (ruis, kaura, vehnä). Pähkinöitä ja siemeniä voi myös vaihdella ja rakentaa erilaisia kokonaisuuksia. Välillä seesaminsiemenet maistuvat superhyviltä, toisinaan taas laitan erityisen paljon cashewpähkinöitä. Kuivattujen hedelmien lisäksi olen laittanut myös joukkoon kuivattuja marjoja. Hunajan sijasta makeutan myslin välillä vaahterasiirapilla. Lisäksi mysliä voi maustaa vaikka kanelilla tai inkiväärillä. Tämä on ihanan muunneltava resepti! Voisilmäpelistä löytyy kivoja, mietittyjä kokonaisuuksia. Ja hiutaleiden, pähkinöiden ja hedelmien suhteitakin voi muuttaa aina omien mieltymysten mukaan. Olen myös nähnyt jossain reseptin, johon ei laiteta ollenkaan öljyä, vaan vettä.

Mysli
5 dl hiutaleita (osa voi olla leseitä)
2,5 dl pähkinöitä ja siemeniä
1/2 dl öljyä (itse käytän rypsiöljyä)
2 rkl hunajaa
kuivattuja hedelmiä/marjoja
Sekoita kaikki ainekset kuivattuja hedelmiä ja marjoja lukuun ottamatta yhteen niin, että öljy sekoittuu hiutaleisiin kunnolla. Jos hunaja on kiinteää, niin sitä kannattaa lämmittää yhdessä öljyn kanssa varovasti, jotta ne sekoittuvat. Levitä mysli pellille ja paahda 175 asteessa noin 10 minuuttia. Mysliä kannattaa sekoittaa pari kertaa paahtumisen aikana, niin se rapeutuu tasaisemmin. Itse pidän ihan kunnolla paahtuneesta myslistä, joten pidän sitä usein uunissa vähän pidempään. Sekoita paahdetun myslin joukkoon kuivatut hedelmät ja marjat.

Syön myslin kanssa yleensä marjoja, banaanin ja jotakin valkoista. Tällä hetkellä on menossa rahkakausi. Maistoin viime viikolla Valion uutta pehmeää rahkaa, jonka kerrotaan olevan miedomman makuista ja helpommin lusikoitavaa. Itse pidän juuri rahkan happamasta mausta, joten syön jatkossakin mielummin perusrahkaa. Ei ole kyllä vaikea päätellä, minkä rahkan valio haluaa uutuudellaan haastaa.


2 kommenttia:

  1. Tuotapa täytyy tehdä ja kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Kokeile ihmeessä. Aamut tuntuvat paljon mukavammilta, kun itse tehty mysli odottaa keittiössä.

    VastaaPoista