torstai 16. joulukuuta 2010

Caesarsalaatti.


Ajattelin pitkään etten pidä caesarsalaatista. Siihen oli useampiakin syitä. Ensinnäkin olin ennen melko epäileväinen kaikkien salaatinkastikkeiden suhteen, varsinkin paksujen. Toisekseen tiesin, että caesarkastikkeeseen tulee anjovista. Ja anjovikseen en luota edelleenkään.

Kerran pikkujouluissa uskaltauduin kuitenkin maistamaan caesarsalaattia ja epäluuloni haihtui kuin tuhka tuuleen. Nykyään rakastan caesarsalaattia, ja vielä enemmän jos krutongit on tehty saaristolaisleivästä. Tämä varmaan johtuu siitä, että elämäni ensimmäisessa caesarsalaatissa oli juuri saaristolaisleipäkrutongit.

Meidän suosikkiohje caesarkastikkeeseen löytyy Jamie Oliverin kirjasta Jamien kotona. Roomansalaatin lisäksi ruokaisaksi osuudeksi käy esim. broileri tai pekoni. Päälle vielä parmesaania ja niitä krutonkeja ja elämä hymyilee. Täytyy tunnustaa, että tähänkään en ole kyllä ikinä laittanut anjovista, vaan tuubissa myytävää anjovistahnaa. Alla oleva annos on noin kahden hengen pääruokasalaattiin.

Jamien caesarkastike

Pieni pala valkosipulinkynttä
2 öljyyn säilöttyä anjovisfilettä valutettuna ( 1 rkl anjovistahnaa tuubista)
35 g vastaraastettua parmesaania sekä lastuja pinnalle
1/2 rkl ranskankermaa
1/2 sitruunan mehu
oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Survo valkosipuli ja anjovikset morttelissa. Laita seos kulhoon ja vatkaa joukkoon parmesaani, ranskankerma, sitruunamehu ja kolme kertaa sitruunamehun määrä oliiviöljyä.
Mausta kastike suolalla ja pippurilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti