Syksyinen carbonara - kantarellia, pekonia ja omenaa.

Facebookin perusteella lähes kaikki ovat olleet viime viikonloppuna sienimetsässä. Ja saaneet satoa. Jos sama meno jatkuu pian koittavana viikonloppuna, niin suosittelen tekemään esimerkiksi pastaa, josta yhdistyy kaksi syksyn tärkeää tekijää, kantarelli ja omena. Ja ei tietenkään haittaa, että joukkoon laitetaan myös pekonia.

Kyseessä on kantarelli-carbonara tämän hetken suosikkikirjastani Kantarelli ja kumppanit. Omena raikastaa  pekonisen, kermaisen ja juustoisen pasta kivasta ja sienet tuovat sitä paljon puhuttua umamia. Nams ja nauttimaan.

Yksinkertaisuudessaan paistetun pekonin joukkoon lisätään paistetut sienet, viipaloitu omena ja punasipuli. Muuten kaiken voi tehdä kuten carbonarassa yleensä. Minä seurasin kirjan ohjetta, mutta seuraavalla kerralla aion käyttää perustana tätä carbonaraa.

Sienisirkus ja muita syyskuun merkkejä.

Syyskuu, suosikki kuu. Jos onni suosii, niin keittiö voi suorastaan tursuta tatteja. Ja silloin sieniä on metsässä runsaasti, kun minäkin onnistun niitä bongaamaan. Tattien säilömisessä on otettu nyt käyttöön lukuisat keinot: kuivattaminen uunissa, sanomalehden päällä lattialämmitystä hyödyntäen ja sanomalehden päällä keittiönpöydällä sekä pakastaminen paistamisen tai keittämisen jälkeen. Ja tietysti tatteja on myös syöty. Tähän mennessä pizzassa ja lasagnessa.

Sienikavereiden lisäksi syyskuu tarkoittaa omenoita. Soseena, kaurapaistoksessa, jogurtin joukossa ja sellaisenaan rouskutettuna. Haluaisin leipoa perinteisen amerikkalaisen omenapiiraan, jollaisia Mummo Ankka ikkunalaudallaan jäähdytti ja Paulin omena-peruna-pekonivuoka pääsee taas uuniin.

Syyskuussa juhlitaan myös synttäreitäni. Aleksanterinleivosten lisäksi odotan ilolla illallista Kaskiksessa, jolle uusin Glorian ruoka & viinikin antoi viisi tähteä.

 Lisäksi syyskuussa ilahduttavat lukuisat sadonkorjuutapahtumat, uudet ja tauolta palaavat tv-ohjelmat, viimeiset mökkireissut, uudet harrastukset, kesän jälkeen ilmestyvät lehdet ja muutamat juhlat.

Tervetuloa syksy!

Lemin punainen ja muuta sadonkorjuun juhlaa.

Viime viikonloppuna ei tarvinnut palata viikonloppureissulta kotiin tyhjin käsin. Pikemminkin päinvastoin ja keittiö näytti lähinnä sadonkorjuutorilta, kun pakaasit oli tyhjennetty.

Ihanan Lemin punaisen lisäksi Lappeenrannan torilta ja Elimäeltä napattiin mukaan muun muassa puolukoita, omenia, lehtipersiljaa, romescoa, mustikoita, kirsikkatomaatteja, luumuja...

Ja sama meno jatkui tällä viikolla Teurastamon maatilatorilla. Ja ensi viikonloppuna sitten Fiskarsin lähiruokamarkkinoille. Alkusyksy on yhtä juhlaa!

Rosmariinin tuoksuinen chorizolasagne.

Pidän arjesta ja työstäni, mutta johtuikohan se maanantaista? Vai marraskuusta? Vai molemmista? Joka tapauksessa huomasin tänään herätessäni miettiväni tekemättömiä töitä, kiirettä, to do -listoja, velvollisuuksia ja väsyneitä aamuja. Uni painoi silmiä ja askel oli raskas.

Myöhemmin päivällä luin ihastuttavan Saran kirjoituksen ja muistin taas, miten eri tavalla asioihin voikaan suhtautua. Keskittyä ajattelemaan ihania, antaa huomionsa hyvälle pahan sijaan. Kutsua luokseen kauneutta ankeuden sijaan. Kuten nyt vaikka tätä rosmariinin tuoksuista chorizolasagnea, joka saa kodin tuntumaan hippusen enemmän kodilta.

Ohje on yhdistelma Donna Hayn reseptistä ja aiemmin tekemästäni munakoisovuoasta. Ja tässä lasagnessa chorizolla tarkoitetaan raakamakkaraa, ei valmiiksi siivutettua kestomakkaraa. Chorizo on muuten todella hieno asia keittojen, patojen ja muiden sellaisten maustajana.

Rosmariini-chorizolasagne

oliiviöljyä
sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 chorizomakkaraa
500 g jauhelihaa
500 ml tomaattipassattaa
rosmariinia
suolaa
mustapippuria
250 g tuoreita lasagnelevyjä (myös kuivatut käyvät, jos tuoreita ei ole saatavilla)
2 dl turkkilaista jogurttia
2 dl raastettua parmesaania
1 kananmuna
150 g mozzarellaa

Kuullota pilkottu sipuli ja viipaloidut valkosipulinkynnet öljyssä pehmeiksi. Lisää joukkoon kuutioidut chorizot ja paista muutama minuutti. Lisää jauheliha ja ruskista.

Tämän jälkeen kaada joukkoon tomaattipassatta ja mausta seos runsaalla rosmariinilla, tuore ja kuivattu käyvät molemmat, suolalla ja pippurilla. Anna poreilla noin 5 minuuttia.

Nostele kastiketta vuoan pohjalle ja levitä päälle lasagnelevyjä. Peitä levyt runsaalla kastikkella ja sitten toisella kerroksella lasagnelevyjä. Levitä loput kastikkeesta päälle.

Sekoita jogurtti, parmesaani ja kananmuna keskenään ja levitä lasagnen päälle. Ripottele päällimmäiseksi raastettu/revitty mozzarella. Paista komeutta 200-asteessa noin 35 minuuttia.

Viikunapiiras ylösalaisin.

Viikuna on mielestäni kaunis ja elegantti hedelmä. Se nostaa niin salaatin kuin aamiaisjogurtinkin arjen yläpuolelle.

Viikuna on myös herkkis. Sitä on käsiteltävä hellästi ja sesonkia kunnioittaen. Viikunoita ei ole saatavilla aina, mutta juuri tähän aikaan vuodesta viikunan sesonki tuntuu olevan parhaimmillaan.

Tämän tarte tatin -henkisen viikunapiiraan leivoin yhden syksyisen sunnuntain jälkiruoaksi. Kahden hengen annos mahtui kauniisti blinipannuun. Seuraksi vaniljajäätelöä ja leppoisa sunnuntaitunnelma. Ohje on alunperin Donna Hayn.

Viikuna tarte tatin

2 levyä valmista voitaikinaa sulatettuna
55 g (ruoko)sokeria
30 ml vettä
1/2 vaniljatanko halkaistuna ja siemenet kaavittuna
45 g hunajaa
25 g voita
4 tuoretta viikunaa puolitettuna

Laita sokeri, vesi ja vaniljatanko sekä siemenet kattilaan. Lämmitä miedolla lämmöllä sekoittaen kunnes sokeri on liuennut veteen. Nosta lämpötilaa ja kiehauta. Keitä 7-9 minuuttia kunnes seos on kullanväristä ja siirappimaista.

Poista vaniljatanko. Lisää joukkoon voi ja hunaja ja sekoita niin, että ne sulavat. Kaada seos blinipannun pohjalle. Nostele päälle puolitetut viikunat.

Kauli taikina vähän blinipannua suuremmaksi ja nosta pannun päälle. Painele reunat tiiviisti kiinni ja pistele taikinaan muutama reikä. Paista piirasta 190-asteessa noin 25 minuuttia. Anna kypsän piiraan jäähtyä muutama minuutti ennen kumoamista.

Omena on syksyn merkki.

Omenaviikko on parhaillaan täällä. Rakastan omenoita. Happamia, raikkaita, tuoksuvia, kirpeitä, punaisia ja vihreitä. Äitini söi kuulemma minua odottaessaan paljon omenoita, ehkä siinä on syy tähän.

Uusi omenainen reseptilöytö on kotoisin Strömsö kokkinakin tunnetun Paul Svenssonin keittokirjasta. Resepti yhdistää kaksi tuttua raaka-ainetta; perunan ja omenan. Makua tuo timjamia ja täyteläisyyttä pekoni sekä reseptin olennainen osa eli ruskistettu voi*.

Ideana on kasata ohuita omena ja peruna viipaleita kerroksittain pekonilla vuorattuun vuokaan. Kerroksien väliin ripotellaan tuoretta timjamia ja lusikoidaan ruskistettua voita. Paistos kypsennetään uunissa 175 asteessa vesihauteessa noin 40 minuuttia. Vähän jäähtyneestä paistoksesta leikataan siivuja, jotka vielä paistetaan pannulla. Perunaa kannattaa laittaa 1/3 ja 2/3 omenaa. Voita tarvitaan noin 50 g kahden perunan määrälle.

Kummallakaan kerralla en onnistunut ottamaan ruoasta valokuvaa, joka olisi edes läheisesti vastannut makua, mutta luotan teidän mielikuvitukseen.

*Ruskea voi tunnetaan ranskalaisessa keittiössä nimellä beurre noisette. Nimensä mukaisesti ruskean voin maku on hasselpähkinäinen. Sitä käytetään sekä leivonnaisissa, että suolaisen ruoan kanssa.Oikeaoppisesti ruskea voi tehdään suolattomasta voista. Voi sulatetaan miedolla lämmöllä ja sen annetaan kuplia. Maidon hera laskeutuu kattilan pohjalle ja vähitellen voin väri muuttuu ruskeammaksi. On omasta mausta kiinni, kuinka paahtunutta voista haluaa. Voita voi käyttää lämpimänä tai sen voi antaa jäähtyä, jolloin se jähmettyy.