sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Ruokapöydän ympärillä.


Hankimme useamman vuoden aikana ruokapöydän ympärille Artekin mustia 63 tuoleja. Jossakin kohtaa viidennen tuolin jälkeen ja ennen kuudetta tuolia sen valmistus mustana lopetettiin. Pöytä kuitenkin kutsui ympärilleen kuudetta tuolia ja mietimekin tovin, millainn yksilö seuraan sopisi.

Lopulta päädyimme mustaan wieniläistuoliin punotulla istuimella. Samanlaiset puunväriset oli jo minun lapsuudenkodissani. Ja kyllä tämä wieniläistuoli tuntuukin nyt kauniilta ja ryhdikkäältä yksilöltä. Ehkä niitä voisi jossain vaiheessa olla useampikin.

Setsemänneksi tuoliksi tarvitaan kuitenkin sitä ennen syöttötuoli. Mikään hengenhätä sillä ei ole, mutta olen alkanut jo katsella sopivaa. Mieluiten ostaisin perinteisen Väkisen syötötuolin, sellainenkin oli minun lapsuudessani, mutta olen kuullut tarjottimellisen syöttötuolin olevan monen mielestä käytännöllisempi. Pohdinnat jatkukoon. Vinkit ovat tervetulleita.


2 kommenttia:

  1. Äitinä ja isoäitinä pari kommenttia. Suosittelen että otat mallin joka tulee aivan kiinni pöydän reunaan tai vielä parempi hiukkasen alle. Heti kun voi anna lapselle lusikka käteen, silloin voi syödä nätisti yksin jo alle yksivuotiaana. Jos tuolin saa lähelle pöytää sotkuja syntyy vähän vähemmän. Tripp trapp tai joku sen niminen on lastenlapsilla käytössä ja se on tosi hyvä. Sinun mainitsema malli on mulla käytössä maalla ja sitä ei saa ihan kiinni pöytään. Titte

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä Titte. Tuota Tripp trappia suosittelee moni. Ja juuri tuo mitoituksen yhteensopivuus pöydän kanssa on varmasti olennaista. Lapsellehan on tällaisessa ruokaperheessä annettu lusikka käteen ennen helistintä, ensiksi ihan tyhjänä ;)

    VastaaPoista