Soppakerho kokoontuu perjantaina.

Perjantaina pakkasin kattilallisen keittoa kassiin ja Seijan puhuessa ja puhaltaessa kuljin sen kanssa töihin. Vähän ennen kahtatoista nostin keiton levylle lämpiämään, katoin pöydän, leikkasin ruisleivän ja sytytin kynttilät.

Sitten odotin ruokaseuraa ja vähitellen ne sieltä ilmestyivät: soppakerhon jäsenet ja muutama muu.

Tänä syksynä työpaikalla aloitettu soppakerho on kyllä ollut yksi vuoden parhaista keksinnöistä. Kerran kuukaudessa yksi kerholaisista tekee lounaaksi soppaa kaikille. Saa maistella mitä parempia keittoja ja jutella työkavereiden kanssa. Minun soppavuorollani pöydässä oli linssikeitto.

Lumikuningattaret leivoksilla.

Balettia ja leivoksia kolmen sukupolven voimin. Lumikuningatar-baletin lavasteet tekivät minuun erityisen suuren vaikutuksen. Kuinka upeasti lavalle voidaankaan luoda Helsingin Kauppatori 1900-luvun alussa.

Kanniston leipomon ikkunan takana.

Kävin tänään hammaslääkärissä. Olin lähettyvillä hieman liian aikaisin ja jäin katselemaan Kanniston leipomon ikkunaa.

Ja niinhän siinä sitten kävi. En voinut vastustaa luumuherkkuwienerin kutsua. Ja onneksi en vastustanut. Tämä oli aivan ihana: rapea, lehtevä, mehevä, makea ja luumuinen. Tällaisen jälkeen olen ihan valmis menemään hammaslääkäriin uudestaankin.

Kuin peura kauniissa pöydässä.

 

Olimme Itsenäisyyspäivänä syömässä ystäviemme luona. Ja voi miten kauniiseen pöytään saimmekaan istua. Erityisesti ilahduin aterimien päälle asetetuista tuoksuvista timjamin oksista, jonka pystyi myöhemmin sujauttamaan korvan taakse.

 

Ei kyllä kalvennut ruokakaan tälle kattaukselle. Vai mitä sanotte maa-artisokkakeitosta, peuran jalasta ja kaalikääryleistä? Mielestäni kaalikääryleiden tarjoaminen lisukkeena oli aivan fantastista ja toivon, että olisin itse ajatellut sitä.

Juhlakauden pöytään.

Talvisen juhlakauden yksi parhaista, ja ehkä myös helpoimmista, alkuruoista on klassinen mätileipä.

Viipale hyvää vaaleaa leipää paistetaan voissa kullanruskeaksi ja rapeaksi. Päälle smetanaa, siianmätiä, pieneksi pilkottua sipulia ja mustapippuria. Ja lasiin ehkä kuohuvaa. Vie vain muutaman minuutin, mutta antaa suuren nautinnon.

Pekoni-ruusukaalipasta.

Ensin sitä odottaa joulukuuta malttamattomana ja sitten huomaa päivien kuluvan niin vauhdilla, että tuskin ehtii tonttua sanoa.

Pikaisille arkiruoille, kuten tälle muutaman vuoden takaisesta Glorian ruoasta & viinistä olevalle pastalle, on siis joulukuussakin tarvetta. Pitäähän sitä ihmisen ehtiä myös syödä kaiken glögin keiton ja pikkujouluihin valmistautumisen keskellä.

Pekoni-ruusukaalipasta

400 g ruusukaaleja
1 pkt pekonia
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1/2 sitruuna
oliiviöljyä
reilu kourallinen raastettua parmesaania
mustapippuria
chilijauhetta
spagettia

Pilko sipulit. Poista ruusukaaleista kannat ja tarvittaessa uloimmat lehdet. Halkaise ne ja viipaloi ohuiksi. Pilko myös pekonit. Ota iso pannu ja kuullota sipuleita ja pekonia muutama minuutti. Lisää ruusukaalit ja jatka paistamista noin 5 minuuttia käännellen.

Keitä spagetti samaan aikaan. Mausta ruusukaali sitruunamehulla, chilillä ja mustapippurilla. Lisää joukkoon kypsä spagetti ja reilusti oliiviöljyä. Lisää lopuksi juustoraaste.

Joulukuun juttuja.

Joulukuu on hyvä kuu. Elämä keskittyy keittiöön, ruokapöydän ääreen, mutta välillä pistetään myös nenä ulos ja katsotaan, mitä maailmalla on tarjota.

* Ajattelin keittää glögisiirappia ainakin tällä Murun ohjeella.

* Kerkko Koskisen sovittama Hoosianna soi useammankin kerran. samoin kuin Whamin Last Christmas.

* Itsenäisyyspäivää juhlitaan ensin ruoan ääressä ja sitten hypitään Kulttuuritalolla Ismon tahdissa.

* Perinteisten joulukalenterien lisäksi joka toinen aamu saan suun makeaksi lakulla.

* Joulusuklaita käyn ostamassa Chjokosta.

* Täytän kodin joulukukilla. Tällainen Weekday Carnivalin asetelma ilahduttaisi.

* Lukupiirin pikkujoulut vietetään Tocassa.

* Keittiöön perustetaan ainakin yhdeksi päiväksi lahjapaja.