maanantai 3. tammikuuta 2011

Wanha Fiskari, ravintola Kotkassa.

Joululomalla vietimme myös pari päivää Kotkassa, jossa mm. juhlistimme 65-vuotissynttäreitä päivällisellä Wanhassa Fiskarissa. Sopivan ravintolan löytäminen välipäiville ei ollutkaan mitenkään aivan yksinkertaista, sillä aika monet paikat olivat kiinni. Wanha Fiskari oli kuitenkin auki klo 14-20, joten meidän nelihenkiselle juhlaseurueelle oli varattu pöytä tiistaina 28.12. klo 16.

Wanha Fiskari sijaitsee Kotkassa meren läheisyydessä ja merellisyys näkyy myös sisustuksessa. Ravintolasta löytyy esim. kapteenin pöytä. Meidän pöydän päädyssä oli iso akvaario, jonka asukkaat tarjosivat hupia syöjille, vaikka kaikkia aikuisia olemmekin.

Alkudrinkiksi nautimme ravintolan erikoisuuden, jossa oli ainakin valkoviiniä, mustaherukkalikööriä ja kirkasta. Juoman jujuna oli kuitenkin lasin ympärille sidottu tervanaru, joka tuoksui mahtavalle. Ja narun sai tietysti muistoksi mukaan.


Alkuruokien suhteen seurueemme jakautui kahtia. Naisille vuohenjuustolla gratinoitua punajuurta ja miehille etanoita valkosipulivoissa. Molemmat yksinkertaisia, maistuvia ja onnistuneita annoksia.




Pääruoissa hajonta oli vielä suurempaa. Pöydässä oli kuhaa voi-viinikastikkeella, lämminsavulohta metsäsienikastikkeella ja poroa puolukkakastikkeella.





Ja jälkiruoaksi klassikko: jääkarpaloita ja kuumaa kinuskikastiketta.

Ruoat olivat hyviä, tunnelma ravintolassa välitön ja ilta oikein onnistunut. Ja synttärisankarikin saatiin yllätettyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti