Makeaa pähkinää ja suklaata.

Välipäivät ovat menneet erittäin rennoissa tunnelmissa. Kaapit ovat olleet täynnä herkkuja, joita on lastattu lautaselle mitä eriskummallisempiin aikoihin. Arkirytmi on täysin kadonnut ja elokuvaa voi katsoa ihan mihin aikaan tahansa. Ruoan ja juoman takia ei ole tarvinnut laittaa kenkiä jalkaan, joten olen suosiolla nauttinut näistä löysistä päivistä.

Pähkinä-suklaapaloja olen käynyt napsimassa purkista vähän väliä. Nyt purkin pohja onneksi jo häämöttää, sen verran makeita ja koukuttavia nämä palaset ovat. Ensin sitä ajattelee ottavansa vain yhden, tai ehkä kaksi, mutta ikinä se ei jää siihen vaan sohvalta on noustava useammankin kerran.

Pähkinä-suklaapalat

100 g voita
2 1/2 dl ruokosokeria
1/2 dl hunajaa
7 dl erilaisia pähkinöitä
150 g tummaa suklaata

Kuumenna voi, sokeri ja hunaja kattilassa, kunnes sokeri ja voi ovat sulaneet ja sekoittuneet toisiinsa. Sekoita pähkinät joukkoon. Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Sopiva koko on noin 20 x 30 cm. Paahda levyä 200-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia, kunnes pähkinät ovat ruskistuneet.

Anna levyn jäähtyä ja käännä se sitten ympäri.

Sulata suklaa ja levitä levyn tasaisen puolen päälle. Anna suklaan jähmettyä ja leikkaa levy suupalan kokoisiksi paloiksi.

Joulu ikkunan takana.

Harmaassa Helsingissä kynttilät ovat tuoneet joulun valon kotiin. Päivistä on nautittu lähinnä ikkunoiden sisäpuolella ja ulos on pistäydytty vasta hämärän laskeuduttua.

On ihana kävellä märillä kaduilla ja kurkistella ikkunoita. Jouluvalot ikkunoissa ja parvekkeilla sekä siellä täällä pilkahtavat joulukuuset saavat mielikuvituksen lentoon. Millaista joulua tuonkin ikkunan takana mahdetaan viettää?

Kuusen ja kinkun tuoksua.

Ensimmäinen joulu tässä kodissa. On ollut hauskaa katsoa, miten joulu löytää paikkansa. Kukat saattavat vaihtaa paikkaa ohikulkijan fiiliksen mukaan. Kynttilät, koristeet ja kuusi ovat jo asettuneet omille paikoilleen, ainakin täksi jouluksi.

Kuusi löysi oman kulmansa keittiöstä olohuoneen sijaan. Nyt kuusta voi ihailla ruokapöydästä ja kuusen valossa syöty aamupala tuntuu aivan erityiseltä. Ja nyt kun kuusen tuoksu sekoittuu vähitellen uunissa muhivan kinkun tuoksuun, joulu valtaa kodin lisäksi myös asukkaat.

Jos jouluaamun puuroon kaipaa vielä jotain erityistä, niin muistutan mahtavasta kaneli-sokerimaustevoista. Ajattelin rullata omani pakastimeen jo tänään.

Mies, joka rakasti järjestystä - joulukirja.

Minulle joulu ja kirjat liittyvät saumattomasti yhteen. Jouluna uppoudun tarinoiden maailmaan ja välillä käyn jääkaapilla kasaamassa herkkulautasen seuraksi.

Jos joulun lukulistalla on vielä tilaa, suosittelen etsimään ruotsalaisen Fredrik Backmanin kirjan Mies, joka rakasti järjestystä.

Tämä on täydellinen joulukirja. Se on lempeä, lämmin, yllättävä, se saa nauramaan ja kyyneleet valumaan silmistä. Se saa uskomaan tähän maailmaan. Juuri niin kuin joulukirjan kuuluukin.

Lauri Torttulan luumuhillo.

 

Piparinimigeneraattori antoi minulle nimeksi Lauri Torttula. Lauri Torttula! Kapinoin sitä vastaan, mutta täytyy myöntää, että jos juustot eivät ole kuvioissa mukana, niin pidän joulutortuista paljon enemmän kuin joulupipareista.

 

Luumumarmeladin kanssa minulla on kuitenkin aina sama ongelma. Sitä jää yli puoli purkkia jääkaappiin pyörimään ja joskus juhannuksen tienoilla heitän sen Bioskaan.

 

Tänä vuonna kokeilin tehdä luumuhilloa itse. Ja se toimii, eikä levähtänyt uunissa. Laitoin kattilaan pari senttiä omenamehua, mutta varmasti lähes mikä tahansa neste käy. Lisäsin kourallisen kuivattuja luumuja ja pätkän vaniljatankoa ja annoin porista hetken, jotta luumut pehmenivät. Sen jälkeen sauvasekoitin käteen, vaniljatanko pois ja soseutus. Helppoa kuin luumuhillon teko! 



Tonttuilua keittiössä eli joululahjontaa.

Viime päivinä keittiössä on lähinnä tonttuiltu joululahjojen merkeissä. Tämän vuoden lahjakassit tulevat sisältämään jotakin tuttua viime vuodelta, mutta myös jotakin uutta.

Vielä en uskalla paljastaa enempää, koska lukijoiden joukossa saattaa olla myös muutamia kilttejä lapsia...

Soppakerho kokoontuu perjantaina.

Perjantaina pakkasin kattilallisen keittoa kassiin ja Seijan puhuessa ja puhaltaessa kuljin sen kanssa töihin. Vähän ennen kahtatoista nostin keiton levylle lämpiämään, katoin pöydän, leikkasin ruisleivän ja sytytin kynttilät.

Sitten odotin ruokaseuraa ja vähitellen ne sieltä ilmestyivät: soppakerhon jäsenet ja muutama muu.

Tänä syksynä työpaikalla aloitettu soppakerho on kyllä ollut yksi vuoden parhaista keksinnöistä. Kerran kuukaudessa yksi kerholaisista tekee lounaaksi soppaa kaikille. Saa maistella mitä parempia keittoja ja jutella työkavereiden kanssa. Minun soppavuorollani pöydässä oli linssikeitto.