maanantai 30. joulukuuta 2013

Makeaa pähkinää ja suklaata.


Välipäivät ovat menneet erittäin rennoissa tunnelmissa. Kaapit ovat olleet täynnä herkkuja, joita on lastattu lautaselle mitä eriskummallisempiin aikoihin. Arkirytmi on täysin kadonnut ja elokuvaa voi katsoa ihan mihin aikaan tahansa. Ruoan ja juoman takia ei ole tarvinnut laittaa kenkiä jalkaan, joten olen suosiolla nauttinut näistä löysistä päivistä.

Pähkinä-suklaapaloja olen käynyt napsimassa purkista vähän väliä. Nyt purkin pohja onneksi jo häämöttää, sen verran makeita ja koukuttavia nämä palaset ovat. Ensin sitä ajattelee ottavansa vain yhden, tai ehkä kaksi, mutta ikinä se ei jää siihen vaan sohvalta on noustava useammankin kerran.

Pähkinä-suklaapalat

100 g voita
2 1/2 dl ruokosokeria
1/2 dl hunajaa
7 dl erilaisia pähkinöitä
150 g tummaa suklaata

Kuumenna voi, sokeri ja hunaja kattilassa, kunnes sokeri ja voi ovat sulaneet ja sekoittuneet toisiinsa. Sekoita pähkinät joukkoon. Levitä seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Sopiva koko on noin 20 x 30 cm. Paahda levyä 200-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia, kunnes pähkinät ovat ruskistuneet.

Anna levyn jäähtyä ja käännä se sitten ympäri.

Sulata suklaa ja levitä levyn tasaisen puolen päälle. Anna suklaan jähmettyä ja leikkaa levy suupalan kokoisiksi paloiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti