keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Aurinkoinen sunnuntai.

Tänä vuonna äitienpäivä vietettiin ilman ainoatakaan fyysisesti läsnäolevaa äitiä. Äidit olivat kuitenkin niin puhelimissa kuin ajatuksissakin. Meillä on muuten aina laulettu äidille "Jänis istui maassa", koska vuosia sitten se oli ainoa laulu, johon sekä minä, veljeni että iskä osasimme sanat.


Auringon lisäksi äitienpäivän teemana oli jäätelö, parveke & kasvatus, taide, ja italiahenkinen ruoka. Munakoisovuokaa, kokonaisena paistettua naudan fileetä ja tiramisua äitien ja kevään kunniaksi. Munakoisovuoan ohje on Oliviasta.


Munakoisovuoka
4-6 henkilölle
1 kg munakoisoja
öljyä
2 dl vastaraastettua parmesaania
250 g mozzarellaa
Tomaattikastike
2 tlk (n. 800 g) tomaattimurskaa
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1 dl tuoretta oreganoa hienonnettuna (jouduin korvata kuivatulla...)
2 dl tuoretta basilikaa hienonnettuna
1 tl suolaa
2 tl sokeria
1 rkl balsamiviinietikkaa
mustapippuria
Valmista ensin tomaattikastike. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy korkeareunaisessa pannussa ja lisää sipulit. Anna sipuleiden kevyesti ruskistua, jotta niiden maku hieman karamellisoituu. Lisää tomaattimurska ja yrtit. Mausta suolalla, sokerilla, balsamiviinietikalla ja pippurilla. Anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä 20 minuuttia.
Viipaloi munakoisot reiluiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet uunipellille. Vältä päällekkäin latomista. Pirskottele päälle öljyä. Grillaa tai paista uunissa 250 asteessa, kunnes viipaleet ovat hieman ruskistuneet. Käännä viipaleet ja grillaa myös toiselta puolelta.
Kaada kolmasosa tomaattikastikkeesta uunivuoan pohjalle. Ripottele päälle kolmasosa parmesaaniraastesta. Lado juuston päälle puolet ilmakuivatuista kinkuista ja puolet munakoisoviipaleista. Tee samoin toinen kerros. Kaada munakoisojen päälle vielä ohut kerros tomaattikastiketta sekä loput parmesaaniraasteet. Revi mozzarella paloiksi ja levitä paistoksen pinnalle. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Tarjoa joko sellaisenaan, pastan kanssa tai liha- ja kalaruokien lisäkkeenä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti