keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Makuparit - punajuuri ja vuohenjuusto.



Punajuurta ja vuohenjuustoa on hehkutettu täydellisesti toisilleen sopiviksi jo useamman vuoden ajan. Välillä tuntuu, että olen täysin kyllästynyt koko yhdistelmään ja mietin, että eikö punajuurelle nyt löydy ketään toista kaveria. Mutta onhan se kai vähän lapsellista vastustaa jotakin yhdistelmää vain siksi, että se on joka paikassa. Punajuuri ja vuohenjuusto kun nyt vaan toimivat loistavasti yhdessä. Kyseessä on siis täydellinen makupari, joka on vaan ollut liian huimassa nosteessa viime vuosina.

Tämä salaatti kuuluu minun syksyyni, kun punajuuret ovat mehevimmillään ja kaupasta saa kotimaisia paprikoita. Yhdistelmä on Hanna Jensenin aikanaan pitämästä ruokablogista. Salaatti vaatii jonkin verran aikaa, joten varsinkin arki-iltoina yritän ennakoida tekemällä paahdetut paprikat jo aiemmin ja teen niitä aina reilusti myös lounassalaattiin pakattavaksi.

Salaatin pohja muodostuu couscousista tai bulgurista, joka maustetaan hunaja-vinegretillä. Sekaan laitetaan jotakin vihreää, kirsikkatomaatteja ja kurkkua. Makua tuovat paahdetut paprikat, uunissa tai keittämällä kypsennetyt punajuuren lohkot ja vuohenjuusto. Kukaan ei kiellä rouhimasta joukkoon myös saksanpähkinöitä tai silppuamasta tuoretta basilikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti