lauantai 22. syyskuuta 2012

Munakoiso-kanttarellipasta kun on yksin kotona.


Ystäväni hehkutti torstai-illan lenkillä Hannan munakoiso-kanttarellipastaa. Se jäi pyörimään mieleeni ja heti perjantaina poimin Herkusta koriini munakoison ja kantarelleja.

Illalla saavuin töiden, kauppojen, pilateksen ja Filmtownin kautta tyhjään kotiin, kaadoin lasiin punaviiniä ja pilkoin munakoison itkettymään.

Munakoison itkiessä pilkoin sienet ja lehtipersiljan, laiton veden kiehumaan, erottelin yhden keltuaisen ja raastoin parmesaaniin.

En saanut tähän kulumaan ihan 20 minuuttia, joten munakoiso itki vähän vähemmän aikaa. Sitten tein kuten ohjeessa neuvottiin. Paistoin munakoison, paistoin sienet, keitin pastan. Ja yhdistin kaikki keskenään.

Hetken päästä istuin sohvalla, pastakulhon ja punaviinin kanssa ja ihailin kaunista Tilda Swintonia. Pari tuntia myöhemmin kömmin tyytyväisenä nukkumaan.

1 kommentti: