sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kevätfiiliksissä.

Koko viikko on jo mennyt kevätfiiliksissä. Aurinkoa, lumen alta paljastuvaa asfalttia, valoisia aamuja ja uutuuksia, jee. Tällä viikolla olen maistanut useampiakin uutuuksia. Aino-jätskeihin on tullut kolme uutta makua pienemmissä pahvipurkeissa: valkosuklaa-metsämansikka-mantelikrokantti, vanilja-vadelma-macademiapähkinä ja suklaa-lakritsi-toffee. Makuyhdistelmien kehittäjänä on toiminut Hans Välimäki. Suklaa-lakritsi-toffeeta olen jo maistanut. Erityisesti toffeepalat olivat ihania, ja kerrankin niitä oli ihan kunnolla. Minusta jäätelössä pitää olla paljon sattumia. Marjamakuja en ole vielä maistanut, mutta suhteeni marjajätskeihin on vähän vaikea. Haluan jäätelöni joko supermakeana, jolloin karkki- ja keksimaut toimivat paremmin tai raikkaana, jolloin taas sorbetit vievät voiton. En siis useinkaan valitse kermaista marjajätskiä, mutta katsotaan miten näiden kanssa käy.



Lasissa on tänä viikonloppuna ollut muun muassa Koffin uutta passionhedelmä-karpalo siideriä. Makeaa ja esanssistahan se oli ja en edelleenkään luovu kuivasta omenasta, mutta pakkohan sitä nyt oli kokeilla.

Ja viikon kolmas uutuus on ollut Marianne Kismet. Ihana raitapakkaus ja maistui juuri siltä kuin odotinkin. Uutuusfriikille tämä on parasta mahdollista aikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti