perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kerta se on ensimmäinenkin, sisko.





Siis olenhan minä siskonmakkaroita syönyt, montakin kertaa. Viime viikon torstaihin saakka en vain ollut koskaan itse tehnyt ruokaa niistä.

Muutokseen innoitti vanha Glorian ruoan&viinin resepti, joka ei ollutkaan ollenkaan sellainen kuin muistikuvissani. Se oli nimittäin keitto, eikä siihen tullut siskonmakkaroita.

Kehittelin ohjeen inspiroimana kuitenkin ruoan, joka sisälsi kesäkurpitsaa ja mozzarellaa alkuperäisen tavoin. Minun versiossani sipuli, siskonmakkarapallerot ja viipaloidut kesäkurpitsat paistettiin pannulla. Lopussa sekaan heitettiin mozzarellaa, tomaattia ja basilikaa. Yksinkertaista ja kesäistä.

Ja kyllä, jännittävintä oli pumpsautella siskonmakkarapalleroita suolesta pannulle. Piti jopa hieman kiljahdella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti