torstai 28. kesäkuuta 2012

Linssejä, raparperia ja mansikkaa.


Minulla on ystävä, joka ei erityisemmin pidä mistään makeasta, kuten hedelmistä tai marjoista, salaatissaan. Minä taas sekoitan suloisasti sitä sun tätä yhteen ja kokonaisuuden tasapainoisuus vaihtelee. Ystäväni onkin useamman kerran katsonut lounassalaattejani epäuskoinen ilme kasvoillaan.

Tätä Green Kitchen Stories -blogista peräisin olevaa salaattia ei olisi kannattanut epäillä. Kaikkihan tietävät, että mansikka ja raparperi ovat parhaita ystävyksiä. Ne voi sujuvasti laittaa myös salaattiin muiden herkkujen kanssa. Ja salaatinkastikkeen maustaminen vaahterasiirapilla on kerrassaan loistava idea!

Vaahterasiirapilla maustettu kesäsalaatti

2 dl puylinssejä (muutkin toki käyvät, mutta kannattaa valita hyvin koossa pysyviä)
2 vartta raparperia ohuesti viipaloituna
1 pieni rasia mansikoita viipaloituna
1 pieni rasia kirsikkatomaatteja puolitettuina
10 vihreää parsaa  kuorittuna ja viipaloituna
basilikaa
150 g vuohenjuustoa (tai fetaa)

Kastike
3 rkl vaahterasiirappia
3 rkl oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria

Huuhtele linssit ja kypsennä pakkauksen ohjeen mukaan. Varo kypsentämästä linssejä liian pehmeiksi. Mausta kypsät linssit suolalla ja laita sivuun jäähtymään hetkeksi.

Pilko muut salaatin ainekset.

Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset yhteen ja mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla.

Kokoa salaatti linsseistä, raparperin viipaleista, viipaloiduista mansikoista, puolikkaista kirsikkatomaateista ja pilkotuista parsoista. Sekoita kastike joukkoon. Viimeistele vuohenjuustolla (tai fetalla) ja basilikalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti