tiistai 28. tammikuuta 2014

Kookosta ja perunaa, jookosta.


Pari vuotta sitten syksyllä minulla oli tavoitteena tehdä enemmän vegaaniruokia. Yksi onnistuneista oli Glorian ruoan & viinin ohjeella tehty perunacurry.

Olen kehittänyt ruoasta oman versioni, joka pohjaa samaan mausteseokseen, mutta on vähän yksinkertaisempi ja ruokaisampi. Ruoka ei ole mitään pikaruokaa, mutta suurimmaksi osaksi se hautuu uunissa sillä aikaa, kun itse on juoksemassa, pulkkamäessä tai nenä kirjassa.

Arki-iltaan sopivuutta lisää myös se, että ruoka valmistuu yhdessä astiassa. Ja jos maustekaappi on hyvin varustettu, niin kaikki ainekset saa lähikaupasta.

Kookoksinen linssi-perunacurry

500 g kiinteitä perunoita
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 rkl (kookos)öljyä
1 tlk kirsikkatomaatteja
1 dl punaisia linssejä
1 tlk kookosmaitoa
(manteleita)
1 tl kurkumaa
1 tl korianterinsiemeniä
1 tl juustokuminaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
1 tl chilirouhetta
1 tl suolaa

Hienonna mausteet sekaisin morttelissa. Kuori ja lohko perunat ja sipulit ja hienonna valkosipulinkynnet.

Kuumenna pari ruokalusikallista kookosöljyä padassa. Lisää mausteseos ja valkosipuli ja kuullota muutama minuutti. Lisää lohkotut perunat ja sipulit ja sekoita kunnolla, jotta mausteet tarttuvat tasaisesti perunoihin.

Lisää pataan tomaatit, 1/2 prk vettä ja linssit. Anna kiehahtaa ja kaada joukkoon kookosmaito.

Anna padan muhia uunissa ilman kantta 1-2 tuntia. Lisää lopussa halutessasi päälle kourallinen manteleita. Manteleiden ottaessa väriä, ehdit vielä hyvin pilkkoa raikkaaksi seuraksi tuoreita kasviksia. Jos haluat linssien säilyttävän rakenteensa, lisää ne joukkoon vasta puoli tuntia ennen padan uunista ottamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti