keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Kaksi suosikkia samalla lautasella - jogurttia ja kananmunaa.


Törmäsin tähän kaksi suosikkiani yhdistävään aamupala deaan Mollyn blogissa. Kulhostani löytyy aamuisin usein jogurttia marjojen, hedelmien ja myslin kera, mutta tässä ohjeessa jogurtti saa täysin uudet kaverit.

Makeammat lisukkeet korvataan raikkailla ja suolaisemmilla sattumilla: vihanneksilla, kananmunalla ja mausteilla. Tässä annoksessa kohtaavat siis kaksi aamupalasuosikkiani; jogurtti ja kananmuna. Ja vaikka ajatus voi ensi tuntua oudolta, niin onhan jogurtin ja vihannesten liitto vanha juttu. Esimerkiksi tsatsikissa jogurttiin yhdistetään kurkkua ja valkosipulia.

Suolaisempi aamiaisjogurtti

kreikkalaista jogurttia
tomaattia
kurkkua
paprikaa
avokadoa
korianteria
paistettu kananmuna per syöjä
suolaa
mustapipuria
sumakkia

Levitä jogurtti laakealle lautaselle. Lisää päälle pilkottuja vihanneksia ja paistettu kananmuna. Mausta suolalla, mustapippurilla ja sumakilla.

Ja turha varmaan sanoa, että vihanneksia ja mausteita voi varioida mielensä mukaan. Sumakkia voi olla vähän vaikea löytää, jolloin sen voi jättää ihan hyvin pois.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti