sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Hanhenkoipia uunissa ja kaalisalaattia.

Tänäkin vuonna hanhea syötiin vasta muutama päivä Martin-päivän jälkeen. Perinteet näköjään velvoittavat niin hyvässä kuin pahassakin. Hanhea syödessä jaksaa ihmetyttää, että miksi emme valmista ja syö sitä useammin. On se vaan niin herkkua!


Hanhenkoivet ja -reidet ruskistettiin ensin padassa ja haudutettiin sitten uunissa lihaliemessä sipulien kanssa mureiksi. Liha irtosi luusta, kun vain vähän vilautti haarukkaa.


Ajattelin, että hanhen kanssa sopisi lisukkeeksi kaali. Ne jotenkin puhuttelevat toisiaan. Päätin jättää kaalin raa´aksi ja tein Elle mat & vin -lehdestä löytyneen ohjeen mukaan talvista kaalisalaattia. Tämäkin on oikeastaan vain yksi versio coleslawsta.


Talvinen kaalisalaatti

1 pieni keräkaali (voit käyttää myös puolet vihreää ja puolet punaista kaalia, niin salaatista tulee värikkäämpää)
1 fenkoli
1 iso omena
1 dl saksanpähkinöitä
1 granaattiomena

Kastike
2 dl ranskankermaa (tai puolet majoneesia)
1 rkl dijonsinappia
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

Leikkaa kaali ohueksi. Raasta fenkoli ja pilko omena. Sekoita ainekset yhteen. Sekoita kastikkeen ainekset ensin keskenään. Maista, että maut ovat kohdallaan ja sekoita salaatin joukkoon. Halkaisen graanaattiomena ja irrota siemenet. Viimeistele salaatti granaattiomenan siemenillä ja pähkinöillä. Anna salaatin maustua viileässä muutama tunti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti