torstai 1. marraskuuta 2012

Salvialla ja vaahterasiirapilla maustetut porkkanat.



Viikko sitten perjantaina kohtasin sympaattisen näyn avatessani aamulla verhot. Parvekkeella oli sulassa sovussa pelargonioita ja lunta. Viikonloppuna parveke sai viimeinkin talviasunsa, mutta monivuotisia yrttejä en hennonnut poistaa, vaikka ei niille kovin suurta menestystä Suomen talvessa povata. Selvisivät kevääseen tai eivät, mutta ainakin vielä osa on ihan maistuvia.

Maistuvaa ja tuoksuvaa on esimerkiksi tämä salvia, joka pääsi maustamaan porkkanoita. Voissa kypsennettynä ja vaahterasiirapilla ja salvialla maustettuna porkkanat nousevat ihan uudelle tasolle. Kekosin porkkanat pinaatin päälle ja kaveriksi paistoin kunnon kimpaleen juustoa. Porkkanoiden ohje on Glorian ruoasta & viinistä.

Salviaporkkanat

500 g porkkanoita
2 valkosipulinkynttä
75 g voita
8 salvianlehteä
3 rkl vaahterasiirappia
suolaa
mustapippuria

Kuori porkkanat tarvittaessa. Porkkanoiden koosta riippuen leikkaa ne neljään, kahdeksaan tai kahteentoista osaan tikuiksi. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

Paloittele voi paistokasariin ja kuumenna. Kun voi kuplii, lisaa kasariin porkkanat, valkosipulinkynnet ja salvianlehdet. Kypsennä keskilämmöllä kannen alla noin 10 minuuttia. Sekoita kypsentämisen aikana pari kertaa. Porkkanat saavat olla kypsiä, mutta vielä napakoita. Valuta vaahterasiirappi porkkanoiden pinnalle ja mausta suolalla ja pippurilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti