sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Appelsiinia ja fetaa.


Hartaasta toiveestani huolimatta se kamala flunssa kaatoi minutkin. Torstaina puoliltapäivin alkanut heikotus eteni vauhdilla ja kolmelta makasin jo horkasta täristen kahden peiton alla.

Kovin kuume ja hurjin olo miesmuistiin! Kaikella mahdollisella lääkinnällä olo on kuitenkin parantunut päivä päivältä ja jopa pakkaaminen on saatettu kunnialla päätökseen. Järeämpien troppien lisäksi olen tavoilleni uskollisesti yhdistänyt niihin myös luonnollisempia vaihtoehtoja ja tankannut keltaista ja c-vitamiinia (sekä jäätelöä). C-vitamiinin lisäksi suosittelen ehdottomasti höyryhengitystä.

Salaattiin yhdistin viipaloitua appelsiinia ja verigreippiä, fetaa ja granaattiomenan siemeniä. Pinnalle ripsin vielä hyvää oliiviöljyä ja mustapippuria. Jos minulla olisi ollut jotain yrttiä, niin olisin heittänyt myös sen mukaan. Sitrukset onneksi myös maistuvat nuhan läpi.

Huomenna tulevat muuttomiehet ja siirrymme väliaikaismajoitukseen muutamaksi viikoksi. Luvassa siis hellatonta ja uunitonta ruoanlaittoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti