sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Gotona, kotona vai jonkun toisen kotona? Ravintola Vanha Suola.



Alkuperäisen suunnitelman mukaan lauantaina piti syödä Gotossa. Ystäväni työvuoro sotki suunnitelmat, niin kuin aina joskus käy. En antanut sen masentaa, vaan luotin sattuman johdatukseen ja ilmoittauduin arvontaan paikasta aiemmassa Ravintolapäivässä ihastuttaneeseen ravintola Vanhaan Suolaan.

Onni suosi ja niin pääsin eilen syömään minulle täysin tuntemattoman ihmisen kotiin, täysin tuntemattomien ihmisten seuraan.

Ja mikä kokemus se olikaan! Pitkä pöytä, kynttilät, täyttyvät ja tyhjenevät viinilasit, kekseliäs teema, rakkaudella tehty ruoka, mielenkiintoiset keskustelut, hiljalleen tummuva ilta ja kylmät väreet nostattavat musiikkiesitykset tekivät illasta ikimuistoisen. Ilta muistutti taas siitä, että välillä suunnitelmien kaatuminen voi tuoda eteen jotain aivan erilaista ja upeaa ja siitä, kuinka virkistävää on kokea jotain uutta.

Ravintoloitsijoille suuri kiitos hienosta illasta.

2 kommenttia:

  1. Jos emme olisi olleet reissussa, tämä olisi ollut Ravintolapäivän ehdoton valinta.
    Jonnan kädenjälki on tunnistettavissa ainakin noissa superkauniissa jälkiruoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet jälkiruoat olivat kyllä uskomattoman kauniita. Ja neljä erilaista! Mielestäni se on aikamoinen saavutus. Ja herkullisiakin ne olivat, erityisesti raparperimacaroon.

      Poista