torstai 8. toukokuuta 2014

Parsaleipä äidille.


Kakun syöminen sängyssä on hyvä konsepti, niin äitienpäivänä kuin muulloinkin. Tai ainakin kakun vieminen sänkyyn. Itse tällaisena tylsimyksenä syön sen kakun kuitenkin mieluummin pöydän ääressä. Uskon äidin myös arvostavan, jos aamiaiselta, sängystä tai pöydästä, löytyy myös jotakin suolaista.

Minun lapsuudessani se oli ensin varmaankin paahtoleipää ja vähän myöhemmin purkkicroissantteja. Jos tänä vuonna olisin äitienpäivänä samassa kaupungissa äitini kanssa, voisin tehdä hänelle näitä keväisiä parsaleipiä. Ja jälkiruoaksi tietysti kaurakakku, äidin klassikko tuunattuna minun hukattua sen aidon oikean reseptin.

Parsaleivät

pala hyvää vaaleaa leipää per syöjä
voita
melko voimakasta juustoa
vihreää parsaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
1 kananmuna per syöjä

Valmistele ensin parsat. Huuhtele ne ja leikkaa kovat kannat pois. Ota kuorimaveitsellä parsoista ohuita suikaleita. Mausta parsasuikaleet suolalla ja mustapippurilla.

Paista leivät kauniin ruskeiksi voissa. Ja tämä voissa paistaminen on olennainen vaihe, älä siis jätä sitä väliin. Nosta leivät lautasille ja paista samalla pannulla yksi kananmuna jokaista syöjää kohden.

Lastaa leivän päälle ensin juustoa viipaleina. Tämän jälkeen keko parsaa ja annoksen huipulle paistettu kananmuna. Vielä rouhaisu mustapippuria ja sen jälkeen olet valmis laulamaan.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pitäähän sitä tyttären jotenkin yrittää osallistua äitienpäivän tarjoiluihin.

      Poista
  2. ^ :D. Kuulun kanssa suolaisen koulukuntaan. Ja aamulla nukkumisen koulukuntaan, joten mielummin aamiainen sitten kun on omia aikojaan herännyt.

    Sun sesongin suosikeista pitää kysyä: käytätkö pioneja ruoassa vai maljakossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Yksille aamu ei ole juhlaa ilman makeaa, toiset eivät voi kuvitellakaan syövänsä kakkua aamusta ja kolmannet haluavat molemmat. Ihanaa on, jos onnittelijat tietävät, mihin koulukuntaan sankari kuuluu.

      Ja pionit, ne ovat maljakossa, eivät lautasella.

      Poista