maanantai 8. syyskuuta 2014

Sienivinegretti, joka nostaa lähes kaiken uudelle tasolle.


Selasin viikonloppuna vanhoja ruokalehtiä. Muutaman vuoden takaisessa ruotsalaisessa mat&vin -lehdessä silmiini osui sienivinegrettin ohje. Miten houkuttelevalta se kuulostikaan. Raapustin saman tien ostoslistalle kantarelleja ja hasselpähkinöitä.

Ja onneksi raaputin. Sienivinegretti oli sen verran herkullista, että meinasin lusikoida sen saman tien kokonaan, kun piti vain maistaa, että maut ovat tasapainossa.

Sienivinegretti nostaa helposti mitkä tahansa uunissa paahdetut kasvikset aivan uudelle tasolle. Uskoisin sen toimivan hienosti myös munakkaan tai paistettujen kananmunien kanssa tai rapean leivän ja hyvän juuston seurana. Onneksi sieniaika jatkuu vielä.

Sienivinegretti

100 g kantarelleja
2 rkl voita
suolaa
mustapippuria
40 g hasselpähkinöitä (melkein 1 dl)
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
1 tl vahvaa, makeahkoa sinappia
1 dl oliiviöljyä
1 rkl tuoretta timjamia pilkottuna

Putsaa sienet ja pilko ne pieneksi. Paista sieniä kuivalla pannulla, jotta nesteet haihtuvat. Lisää sen jälkeen voi ja paista muutama minuutti. Mausta suolalla ja pippurilla.

Rouhi hasselpähkinät karkeasti. Kuoria ei tarvitse poistaa. Paahda pähkinät kuumalla pannulla.

Vatkaa kulhossa balsamiviinietikka, hunaja, sinappi ja öljy. Sekoita joukkoon pähkinät, sienet ja timjami. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää oliiviöljyä hieman reilummin, jos haluat juoksevamman koostumuksen. Maista, että maut ovat tasapainossa, mutta varo ettet vahingossa maistele koko annosta.

Sienivinegretti kannattaa pitää huoneenlämmössä, jos tarkoitus on nauttia se pian valmistamisen jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän herkullisen kuuloinen ohje. Ihana idea syksyisiin annoksiin, ja varmasti sopii tosiaan vaikka minkä kanssa! Kiitos ohjeesta, Lotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, ei tällaista helmeä voinut pitää salassa. Olen tällä viikolla yllättänyt itseni useamman kerran tuijottamassa hymyillen kaukaisuuteen ja haaveilemassa tästä sienivinegretista.

      Poista