perjantai 13. huhtikuuta 2012

Uusi lempiruoka kalasta.

Miten ihminen voi aivan täysin rakastua ja hurmaantua ruokaan, jota on ennakkoluuloisena ja epäillen katsonut kaikissa lehdissä, kirjoissa ja ohjelmissa useamman vuoden ajan? Onko epäluulo kertonut pikemminkin suuresta, jopa liian suuresta, kiinnostuksesta? Ainakin musiikin kohdalla minulle käy usein niin, että kappale, mikä ensimmäisellä kerralla ärsyttää, kiinnostaa jo toisella ja loppujen lopuksi osoittautuu ehdottomasti parhaaksi. Tässä voisi olla pidemmänkin pohdinnan paikka siitä, miten ihminen yrittää torjua juuri sitä, mikä toisi elämään suurimman muutoksen. Palaan nyt kuitenkin takaisin kalaan, mikä nyt ei välttämättä muuttanut elämää täysin, mutta lähes...

Kyseessä on kalan kypsentäminen suolakuoressa! Ei siis mitään vallankumouksellista. Ideanahan on, että kala joko sellaisenaan tai yrteillä/sitruunalla täytettynä laitetaan merisuolapedille ja peitetään tiiviisti merisuolalla. Kalaa kypsennetään uunissa noin 200 asteessa. Kahdelle 600 gramman painoiselle kalalle 35 minuuttia oli sopiva aika.

Tämän jälkeen suolakuori yritetään poistaa mahdollisimman varovasti. Tämä oli vielä vähän haasteellista. Kala kypsyy suolakuoren sisällä uskomattoman maukkaaksi ja mehukkaaksi. Yksinkertainen sitruuna-persiljakastike salaatin kanssa riittää lisukkeeksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti