perjantai 10. toukokuuta 2013

Granaattiomenainen kaurakakku ja kadonnut kaurakakku.


Kun olin lapsi, äitini bravuurileipomus oli kaurakakku. Kakussa oli kaksi suurta, pyöreää kauralastua ja niiden välissä ihanaista voikreemiä. Heti kokoamisen jälkeen kauralastut olivat kovia ja murtuivat helposti. Seuraavana päivänä ne olivat pehmenneet ja kakku oli tekeytynyt entistä makoisammaksi. En ikinä osannut päättä, kumpi oli mielestäni parempi. Äitini koristeli kakun aina yksinkertaisen elegantisti juhlaan sopien, esimerkiksi yhdellä punaisella ruusulla tai pihlajanmarjatertulla.

Periaatteessa kakku oli niin makeaa ja täyteläistä, että yksi pieni pala riitti hyvin. Minä otin silti aina lisää.

Noin seitsemän vuotta sitten lainasin äidiltäni kakun reseptin kirjoittaakseni sen ylös. Sen sijaan kadotin tuon tärkeän lappusen ja nyt meidän perheen kakku on kadonnut taivaan tuuliin. Olen tästä suunnattoman pahoillani ja otan mielelläni vastaan kaikki kaurakakkureseptit, mitä laatikoistanne löytyy. Ehkä joku on se oikea.

Tämä kaurakakku-ohje on Evitasta pienin muutoksin. Makumaailmaltaan tämä on aivan erilainen kuin lapsuuteni kaurakakku; monimutkaisempi ja eksoottisempi. Ja paljon rönsyilevämpi kuin äitini eleettömän kaunis kakku. Hyvä tämäkin on, mutta makumuistojen korvaajaksi tästä ei ole.

Terveisiä äitille!

Granaattiomena-kaurakakku

100 g voita
1 1/2 dl ruokosokeria
1 dl mantelilastuja
2 dl kaurahiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia

Täyte
1 1/2 dl kuohukermaa
200 g rahkaa
vaniljasokeria
(tomusokeria tai hunajaa, jos kaipaat enemmän makeutta)
1/2 luomusitruunan kuori raastettuna
1 granaattiomena
100 g pistaasihalvaa

Teen ensin pohja. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää voi ja sekoita nopeasti tasaiseksi.

Jaa taikina kolmeen osaan ja nostele leivinpaperille kolme pyöreää taikinakekoa. Saatat tarvita kolme leivinpaperia. Tasoita pinta lusikalla ja jätä leviämisvaraa. Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia. Levyt rapeutuvat jäähtyessään.

Sitten täytteeseen. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi. Sekoita keskenään rahka, sitruunan kuori, vaniljasokeri ja tarvittaessa tupsautus tomusokeria. Sekoita kermavaahto varovasti joukkoon.

Halkaise granaattiomena ja irrota siemenet huollelisesti kulhoon.

Aloita kakun kokoaminen nostamalla yksi levyistä tarjoilulautaselle. Levitä päälle kerma-rahkaa, murustele halvaa ja ripottele granaattiomenansiemeniä. Nosta toinen levy päälle ja toista. Ja sitten kolmas levy kanneksi ja vielä kerros kaikkia herkkuja.

Kakku kannattaa syödä nopeasti, jottei kauralastut vety liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti