sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Puolukkainen pavlova.


Campasimpukka ja Anu olivat oikeassa. Edellisen postauksen vaalea kaunotar tosiaankin oli marenkia puolukkaista pavlovaa varten. Resepti oli iloinen sekoitus uusimmasta Trendistä ja vanhasta Evitasta.

Päällystin marengin kermavaahto-rahkaseoksella, jonka päälle kasasin keon kauniin punaisia puolukoita. Keitin myös kinuskikastikkeen ja ajatuksena oli, että jokainen voi kaataa sitä oman palasensa päälle. Taisin kuitenkin keittää kinuskia vähän liian pitkään ja kastikkeen sijasta siitä tuli tahnaa. Päädyinkin levittämään kinuskin suoraan marengin päälle kerman alle. Voih mitä herkkua!

Marenki

4 valkuaista
2 1/2 dl sokeria
2 tl perunajauhoja
1 tl omenaviinietikkaa

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon perunajauhot ja omenaviinietikka.

Piirrä leivinpaperin päälle halkaisijaltaan 24 sentin kokoinen ympyrä. Minä tein kaksi pienempää pohjaa, jolloin halkaisija oli noin 18 senttiä.

Levitä marenkivaahto ympyrän sisään. Nostele vaahdon reunoja keskiosaa korkeammaksi. Paista 125 asteisen uunin alatasolla noin 1 1/2 tuntia. Marenki on kypsä, kun pohja on kuiva ja marenki kevyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti