maanantai 30. syyskuuta 2013

Ensimmäisen keittokirjakuukauden päätös.


Syyskuun viimeiset tunnit menossa ja sehän tarkoittaa myös ensimmäisen keittokirjakuukauden loppua. Mielestäni kokeilu onnistui hyvin. Tein Lotta Lundgrenin kirjasta kuusi eri ruokalajia. Ennen keittokirjakuukautta olin tehnyt vuoden omistamastani kirjasta yhden reseptin.

Ja uskon osan resepteistä jäävän myös pysyvään käyttöön, silla chorizo-kasviksia tein jo syyskuussa kaksi kertaa. Joskus on selkeästi hyvä rajoittaa valinnanmahdollisuuksia ja keskittyä yhteen kunnolla. Chorizo-kasvisvuoan jujuna on viinirypäleet, jotka toimivat lämpimänä yllättävän hyvin.

Ja Jussi on jo valinnut itselleen ruokalehden lokakuuksi. Minä olen vielä kahden vaiheilla osallistumiseni suhteen...

Chorizoa ja kasviksia

3 chorizoa
1 kg kasviksia (olen laittanut romaneskua, kukkakaalia, porkkanaa, parsakaalia ja purjoa, joista romanesku oli ehdoton suosikkini)
150 g viinirypäleitä
suolaa
oliiviöljyä
rosmariinia
kourallinen pinjansiemeniä (älä hämäänny kuvassa esiintyvistä hasselpähkinöistä)
vaahterasiirappia
150 g chévreä

Kuori ja pilko kasvikset ronskeiksi paloiksi. Laita kasvikset, myös viinirypäleet, ja pilkotut chorizot uunivuokaan.  Mausta oliiviöljyllä, suolalla ja rosmariinilla. Heitä pinjansiement päälle.

Kypsennä kasviksia 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes kasvikset ovat sopivasti pehmenneet. Ota vuoka uunista ja nostele päälle viipaloitu chévre. Lorauta päälle vaahterasiirappia ja nosta vuoka takaisin uuniin grillivastuksen alle. Kypsennä vielä muutama minuutti, kunnes juusto on ruskistunut.

Päivitys 3.10. Iskä näppäränä kysäisi, että mitä tarkoitan romescolla ja eihän kyseessä mikään romesco ole, vaan romanesku eli vihreä kukkakaali.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti