tiistai 28. lokakuuta 2014

Sipulista ja suklaasta - lomamieli.


Palasin viikonloppuna pieneltä syyslomalta Lapista. Tunturissa näytti satumaailmalta. Ja miten hiljaista siellä olikaan. Meidän lisäksi vain muutama ihminen ja vähän enemmän sekä poroja että kuukkeleita.

Ja siinä hiljaisuudessa ehti ajatella kaikenlaista. Kuten sitä, miten hyvää voikaan olla ihan tavallinen sipuli, kun sen ensiksi paistaa ja sitten hauduttaa pannulla. Miksi sitä ei tee useammin? Tai sitä, miten ihanaa on juoda aamupäivällä kahvia ja katsoa televisiosta kaikenlaisia ruokaohjelmia ilman että kertaakaan tuntee että pitäisi olla tekemässä jotain ihan muuta. Ja sitäkin mietin, että suklaa on kyllä parempaa, jos sitä syö vain pari palaa tai riviä lähes koko levyn sijaan. Mutta kuin Ruotsista löytynyt Maraboun uutuus maku suolamanteli... Ja miten Ruotsissa voi olla niin huonoja perunoita, mutta niin hyviä näkkäreitä.

Kaikenlaista sitä lomalla ehtiikin ajatella.

2 kommenttia:

  1. Hämmennyin tuosta perunakommentista - ostamme nimittäin usein pohjoisen reissulla Haaparannalta puikuloita ja ne ovat kyllä olleet aina tosi hyviä eikä lukuisilla Ruotsin lomillakaan ole onnettomia pottuja tullut vastaan. Ruotsin näkkikset ovat tosi hyviä, niitäkin pitää aina kuskata kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä meillä on ollut vain huono tuuri. Haaparannasta löysimme vain valmiiksi pakattuja ja puti puhtaaksi pestyjä perunoita ja Pajalassa asiat eivät olleet sen paremmin. Minä pidän perunoistani irtona ja mahdollisimman likaisina :) Yksi Lapin reissun hauskuuksista on kyllä käydä Ruotsin puolella tutkimassa kauppojen valikoimaa. Niillä näkkärihyllyillä minä suorastaan sekoan. Uusin suosikkini on maustettu kantarellilla.

      Poista