lauantai 8. marraskuuta 2014

Kauniin naisen punakaalisalaatti.

Yhteistyö Blogatin ja WSOY:n kanssa

R a k a s t a n keittokirjoja. Yksi rentouttavimmista asioista on lukea illalla sängyssä keittokirjaa, maailma tuntuu turvalliselta paikalta ja uniin jää pyörimään herkulliset maut. Tunnustan, että erityisen inspiroivan kirjan kanssa aivot saattavat kyllä käydä ylikierroksilla ja uni karttaa silmää.

Keittokirjarakkauteni vuoksi ilahduinkin, kun Blogat otti yhteyttä ja kysyi, josko haluaisin WSOY:n lähettävän minulle Vera Jordanovan uuden ja ensimmäisen keittokirjan Don't miss a bite. Kiitos kyllä. Teininä ollessani Vera oli mielestäni yksi maailman kauneimmista naisista, joten kirja kiinnosti ja kaunis Vera on toki edelleenkin.

Kirja vie lukijan Veran mukana pitkin maailmaa ja pienet tarinat avaavat kirjaan valikoituja reseptejä. Kirja on kuin ruoka-aiheinen päiväkirja, johon on päätynyt kirjoittajalle tärkeät paikat ja reseptit.

Itse innostuin ehkä eniten kirjan aamiaisresepteistä, mutta sen lisäksi kokeilulistalleni päätyi ainakin kanapata kuivattujen viikunoiden ja pancetan kera. Kirjasta huomasi, että Vera on asunut ison osan elämästään muualla kuin Suomessa, tarinoissa se viehätti, resepteissä saattaa aiheuttaa hankaluuksia joidenkin raaka-aineiden suhteen. Esimerkiksi valkoista paprikaa löytää Suomesta melko harvoin.

Punakaalisalaattia Vera suosittelee juhlapöydän lisäksi virkistäväksi kesäateriaksi. Minun mielestäni salaatin makumaailma suorastaan huutaa talven juhlakautta, ankankoipia ja pimeitä iltoja. Alla resepti pienen pienin muunnoksin.

Punakaalisalaatti

400 g punakaalia
2 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
pieni kourallinen pekanpähkinöitä
2 rkl kuivattuja karpaloita
2 rkl lehtipersiljaa silputtuna
1 rkl oliiviöljyä
2 pientä omenaa

Suikaloin punakaali ohuelti. Sekoita kulhossa ripaus suolaa ja 1 ruokalusikallinen sitruunamehua. Lisää kaali joukkoon ja puristele, kunnes kaali on pehmennyt hieman. Sekoita joukkoon karpalot, lehtipersilja, oliiviöljy ja loput sitruunamehusta. Viipaloi omenat ja sekoita ne salaatin joukkoon.

Paahda pekanpähkinät kuivalla pannulla kevyesti. Viimeistele kaalisalaatti pähkinöillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti