maanantai 18. huhtikuuta 2011

Vihreä herkku.

Mahtavaa, että on vihdoinkin kevät ja aurinkoa. Ja kevät tarkoittaa tietysti myös parsakautta, joka aloitettiin viime viikolla parsapastalla ja grillatulla parsasalaatilla. Pidän ehdottomasti enemmän vihreästä parsasta. En niinkään ehkä maun, vaan ennemminkin ulkonäön takia. Viime vuonna löysin Stockan Herkusta upean makuista suomalaista parsaa. Se oli ohutta, rapeaa ja tosi makeaa. Toivottavasti sitä löytyy jostain tänäkin vuonna.

Grillatussa parsasalaatissa olennaista on kypsentää parsat joko parilalla tai uunissa keittämisen sijaan. Salaatin alkuperäinen ohje on muutaman vuoden takaisesta Glorian ruoasta ja viinistä, mutta taipuu ja muuttuu aina tilanteen mukaan. Alkuperäisessä ohjeessa oli muun muassa verigreippiä, jonka itse jätän aika usein pois.



Grillattu parsasalaatti 
kahdelle alkuruoaksi
Nippu parsaa
Muutama viipale ilmakuivattua kinkkua
2 rkl pinjansiemeniä
25 g voita
1 rkl sitruunamehua
erilaisia salaatteja
1/2 dl basilikavinegrettiä
parmesaania
mustapippuria
suolaa
Huuhtele parsat ja leikkaa niistä kovat kannat pois. Sulata voi ja mausta se sitruunamehulla. Sivele parsat voi-sitruunaseoksella ja paista joko parilapannulla tai uunissa 225 asteessa, kunnes parsat ovat kypsiä, mutta edelleen napakoita. Huuhtele salaatit. Revi ne kulhoon ja mausta basilikavinegrettillä. Kiedo aina yksi kinkkuviipale kolmen parsan ympärille. Kokoa annokset laittamalla salaattia pohjalle. Päälle kaksi kinkku-parsanippua, paahdettuja pinjansiemeniä ja parmesaanilastuja. Mausta koko komeus vielä mustapippurilla ja halutessasi suolalla.

Basilikavinegretti
8 basilikanlehteä
1 tl sitruunan kuorta (luomu)
1 1/2 rkl oliiviöljyä
1 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa tai hyvää viinietikkaa
1 1/2 tl hunajaa
mustapippuria
suolaa
Hienonna basilika. Raasta sitruuna. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Pääsiäisen ruokasuunnitelmat etenevät hyvää vauhtia ja ainoa huoli on, että pääsiäisenä ei ole tarpeeksi päiviä kaikkia ruokia varten.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti