sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Makeaa makkaraa ja tomaattia.


Ihanaa kun kaupoista ja toreilta löytää taas suomalaisia, makeita tomaatteja. Viime viikolla vietettiin tomaattiviikkoa ja sen kunniaksi tomaatteja tuntui olevan tarjolla tavallista enemmän. Ja vaikka minkälaisia: kirsikkatomaatteja, tummia kumatotomaatteja, isoja keltaisia pihvitomaatteja, luumutomaatteja ja monia muita.

Jamie Oliverin kirjasta löytyi ihana kirsikkatomaatti-makkarapaistoksen resepti, missä nimensä mukaisesti yhdistettiin kirsikkatomaatit ja makkarat. Innostuin viime kesänä raakamakkaroista ja sama into jatkuu edelleen. Ruoka oli superhelppo tehdä ja valmistui kätevästi yhdessä uunivuoassa.

Makea kirsikkatomaatti-makkarapaistos

1 kg kypsiä kirsikkatomaatteja
tuoretta timjamia ja rosmariinia
laakerinlehti
1 rkl kuivattua oreganoa
3 valkosipulinkynttä
6 raakamakkaraa
oliiviöljyä
balsamietikkaa
suolaa
mustapippuria

Kuumenna uuni 190 asteeseen. Valitse uunivuoka, johon tomaatit mahtuvat yhdeksi vaikkakin tiiviiksi kerrokseksi. Pane tomaatit, yrtit ja pilkottu valkosipuli vuokaan. Valuta pinnalle runsaasti oliiviöljyä ja balsamietikkaa. Ja mausta suolalla ja pippurilla. Kääntele seosta ja jätä makkarat päällimmäiseksi. Laita vuoka uuniin puoleksi tunniksi. Käännä makkarat ja jatka kypsentämistä vielä toiset puoli tuntia.

Ota vuoka uunista. Jos haluat liemestä paksumpaa, nosta makkarat syrjään ja keitä lientä liedellä vuoassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti