keskiviikko 8. elokuuta 2012

Hitaasti keitetty toffee eli dulce de leche.



Täytyy tunnustaa, että olen välillä aikamoinen pelkuri. Käytän aivan liikaa ajatuksiani huolehtimiseen ja murehtimiseen. Dulce de lechesta eli makeasta kondensoidusta maidosta keitetystä toffeesta olin haaveillut jo pitkään. Olin kuitenkin lukenut jostakin, että säilykepurkki saattaa räjähtää keitettäessä ja pelkuruuksissani siirsin dulce de lechen valmistusta koko ajan tulevaisuuteen.

Tässä tapauksessa on kuitenkin niin, että rohkea toffeen syö ja tätä herkkua tosiaan tekee mieli lusikoida suoraan purkista suuhun. Minkäänlaista räjähdystä ei tapahtunut. Noudatin ohjeita tarkasti ja tarkistin vähän väliä, että purkki oli koko ajan kokonaan veden alla, eikä vesi kiehunut liian kovaa.

Dulce de leche valmistetaan laittamalla purkki kondensoitua maitoa veteen kattilaan. Purkin on oltava kokonaan veden alla. Vesi kiehautetaan ja purkin annetaan olla kevyesti poreilevassa vedessä noin 3 tuntia. Tämän jälkeen purkin annetaan rauhassa jäähtyä ennen avaamista. Kolmen tunnin keittämisellä minun toffeestani tuli aika paksua, joten kastikemaiseen lopputulokseen haluttaessa kannattaa vähän lyhentää aikaa.

Osa toffeesta pääsi sattumaraidoiksi raparperijätskiin ja loput syötiin nautinnollisesti sellaisenaan. Makiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti