perjantai 27. kesäkuuta 2014

Ravintola Kolmon3n - Kallion tulokas.



Helsingin ravintolaelämä on liikkeessä. Uusia ja mielenkiintoisia paikkoja avautuu koko ajan ja Täällä haluan syödä -listani kasvaa kasvamistaan.

Kivaa on, että ravintoloita avautuu myös muualle kuin keskustaan. Minun mielestäni tietysti erityisen kiva, että avautuvat tänne Pitkänsillan toiselle puolelle. Ystäväni vinkkasi minulle Ravintola Kolmos3sta, joka nimensä mukaisesti sijaitsee Kolmannella Linjalla.

Kolmon3n oli juuri sellainen rento paikka, johon on helppo poiketa ja jossa voi syödä vain pääruoan tai kolmen ruokalajin aterian viineineen. Pidän kovasti siitä, että lista uskalletaan pitää lyhyenä. Ja siitä huolimatta valinta tuotti vaikeuksia. Illallisen lisäksi Kolmos3sta saa lounasta ja lauantaisin älyttömän houkuttelevan kuuloista brunssi-ruokaa.

Söin alkuun elegantin siikatartarin ja pääruoaksi vähän ronskimman hampurilaisen. Herkullista ruokaa, josta tunnisti raaka-aineet ja maut. Iso plussa hampurilaisen kannettomuudesta ja pihvin kypsyydestä. Ja toiselta syöjältä iso plussa laskun yhteydessä tuoduista Kettukarkeista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti