keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Juhannuksen herkkuja.

Ihana juhannus kauniissa maisemissa keskellä peltoja. Uhkakuvista huolimatta aurinko paistoi joka päivä ja iltaisin tarkeni syödä ulkona. Hyttysiä tosin oli enemmän kuin tarpeeksi.


Aaton kalaisan pöydän uutuuksina olivat sitruunasilakka ja sitruunainen lohitahna. Innostusta happamaan ja keltaiseen ilmassa.


Sitruunasilakka (kuvassa edessä vasemmalla)
400 g silakkafileitä
1 1/2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
Mausta silakkafileet suolalla ja pippurilla. Levitä fileet muutamaksi kerrokseksi lautaselle ja nosta ne peitettynä maustumaan jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Sitruunaliemi:
2 luomusitruunan kuori suikaleiksi leikattuna
2 sitruunan mehu
2 dl vettä
3/4 dl sokeria
1/2 dl oliiviöljyä
3-4 laakerinlehteä
5 kokonaista neilikkaa
Kääri silakkafileet rullalle nahkapuoli ulospäin. Lado rullat tiiviisti, saumapuoli alaspäin, laakeaan kasariin. Sekoita sitruunaliemen ainekset kulhossa ja kaada silakoiden päälle. Nosta kasari levylle, kiehauta ja anna kiehua miedolla lämmöllä noin 4 minuuttia. Nosta kasari liedeltä ja anna silakkarullien jäähtyä liemessä. Nosta kasari liemineen vielä jääkaappiin ja anna maustua vähintään pari tuntia, mielellään seuraavaan päivään. Tarjoa uusien perunoiden tai saaristolaisleivän kanssa.

Jälkiruoaksi syötiin muun muassa mahtavia juustoja, joista yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat vielä suomalaisia pienjuustoloiden helmiä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti