maanantai 20. kesäkuuta 2011

Raparperitaivas.

Tähän aikaan vuodesta Suomessa vallitsee ihana raparperitaivas. Kauniita, pitkiä, puna-vihreitä nippuja näkee isoissa pinoissa toripöydillä ja kaupoissa. Vielä kun olisi oma palsta, josta sitä voisi käydä noutamassa....


Kaupasta ostetusta raparperista valmistui tällä kertaa keikauskakku. Ohje on Ruokatorstai-kirjasta, jonka muuten sain pitkään toivottuna nimpparilahjana toukokuussa. Muutan lähes aina leivontaohjeita vähän vaihtamalla osan vehnäjauhoista täysjyväspelttijauhoihin ja niin tein nytkin. Rinnalle vaniljajätskiä ja taas on raparperitaivas maan päällä.

Keikauskakku raparperista
Vuokaan:
50 g sulatettua voita
1 dl fariinisokeria
1 dl rouhittuja manteleita
4 dl raparperinpaloja

Taikina:
100 g voita
1 dl (ruoko)sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl jauhettua kardemummaa
1/2 dl kermamaitoa

Leikkaa pyöreän irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele paperi ja vuoan reunat voilla. Sekoita keskenään voisula, sokeri, mantelirouhe ja raparperinpalat. Levitä seos vuoan pohjalle. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna edelleen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä vaahtoon yhdessä kermamaidon kanssa. Levitä taikina vuokaan raparperien päälle. Paista 175-asteessa uunin alimmalla tasolla noin 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vuoassa ja kumoa se sitten tarjoilulautaselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti