torstai 31. lokakuuta 2013

Jauhoton suklaakakku kylmän sään twistillä.


Hei, huomaa kyllä, että vuodenaika on muuttunut kylmemmäksi ja pimeämmäksi, suklaan kulutus tässä keittiössä on nimittäin ainakin tuplaantunut. Ja joulua lähestyttäessä se varmasti triplaantuu, jos vanhat merkit pitävät paikkansa.

Tämä jauhoton suklaakakku tunnetaan myös nimellä ranskalainen suklaakakku. Hyvinkin toistensa kaltaisia ohjeita tähän löytyy useita, mutta kaikissa perusajatus on sama: kahvia, suklaata, voita, sokeria ja kananmunia.

Minä leivoin kakkuun kylmän ajan makuja ja syön sen vaniljajäätelön ja vahvan kahvin kanssa. On muuten hyvä, että vakkariresepteistä löytyy ainakin yksi viljaton jälkkäri.

Kylmän sään suklaakakku

1 dl vahvaa kahvia
250 g tummaa, hyvälaatuista suklaata (kaakaoprosentti noin 75%)
250 g voita
2 dl ruokosokeria
4 kananmunaa
1 appelsiinin kuori raastettuna
2 tl kanelia

Sulata suklaa vesihauteessa kahvin kanssa välillä sekoitellen. Kun suklaa on sulanut, lisää joukkoon sokeri ja paloiteltu voi. Anna myös voin sulaa ja sekoittele taas välillä.

Nosta kulho pois vesihauteen päältä ja raasta joukkoon appelsiinin kuori, sekoita myös kaneli joukkoon. Lisää kananmunat yksitellen ja vatkaa aina pieni hetki.

Rutistele leivinpaperiarkki mytyksi ja vuoraa sen jälkeen irtopohjavuoka (halkaisija noin 20cm) sillä. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin 1 tunti.

Anna kakun jäähtyä ja nosta vielä kylmään ennen tarjoamista.

2 kommenttia:

  1. Makeaa hyvää oli minunkin mielessä.....kakku on viilentymässä ja koristelua paitsi.
    Lainaan reseptiäsi, koska se on kuin yksi yhteen nyt tekemäni kakun kanssa , muuten paitsi sokerin osalta.

    VastaaPoista
  2. Kummasti tämä pimeä ja kolea aika saa ainakin minut haikailemaan täyteläisten leivonnaisten perään. Tällainen suklaakakku ei maistu juuri koskaan kesäisin. Onneksi siis vuodenajat ja säiden vaihtelu. Toivottavasti kakku onnistui!

    VastaaPoista