sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kesäkuun kimara.


Kesäkuun ensimmäinen aiheuttaa aina sellaisen riemuisan, mutta haikean tunteen rintaan, vaikka koulun loppumisesta on jo aikaa. Kesä, nyt se on täällä. Ei enää odotuksissa, vaan juuri tässä, koettavana ja nautittavana.

Ja niin minä aion tehdä, kokea ja nauttia. Tervetuloa hurmaava kesä 2014!

* Aion jatkaa eilen aloittamallani tiellä ja syödä uusia perunoita, paljon. Ensin vain voin kanssa, sitten graavikalojen kanssa ja vähitellen myös perunasalaatissa ja pyttipannussa, kylmänä ja kuumana.

* Ruoat muuttuvat kesäisemmiksi. Ehdottomasti kokeiltava ainakin tätä Heather Christon retiisi-pekonisalaattia ja näitä uunissa paahdettuja persikoita ja kirsikoita.

* Kesän kunniaksi perustin Lempiruoalle myös Facebook-sivut. Kesällä kannettava ei kulje aina mukana ja kuvat jäävät helposti kameraan. Nopeita kesämakuja voin päivittää Facebookiin puhelimellakin.

* Lasissa kuplii Hugo.

* Kesäkuun ensimmäinen reissun suuntana on Hamina ja toivottavasti munkkikahvit torilla.

* Kirsikoita, kirsikoita ja enemmän kirsikoita.

* Lukupiirin kesäjuhlat vietetään tällä kertaa Porvoossa, jossa meitä odottaa SicaPelle. Kirjana Jhumpa Lahirin Tulvaniitty.

* Taste of Helsinki iskee taas helsinkiläisten makuhermoon kesäkuun puolessa välissä. Odotan innolla.

* Juhannus, mökki ja kaverit ovat erottamaton yhdistelmä. Tänä vuonna extrana matalalämpösavustin ja tutustuminen Herkkujuustolaan.

* Puistoluuhausta ja kahvia ulkona.

5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Parasta tässä on, että jo suunnittelu tekee iloiseksi ja maan suruun ei vaivuta, vaikka kaikki eivät toteutuisikaan. Löytyykö omalta kesälistaltasi jotain samaa?

      Poista
  2. Instagramissa olisi myös kiva seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehtaisinko tunnustaa, että Instagram on minulle vielä lähes vieras. Ehkä lisään sen kesäkuun listalle tutkittavien asioiden joukkoon...

      Poista
    2. Kyllä sen kehtaa tunnustaa. Kiva, jos harkitset :)

      Poista